Menneen (ja tämänkin) viikon haasteita

Äitiys (ja lapsi) on tuonut mukanaan jos jonkinlaisia haasteita tai yllätyksiä. Menneeltä viikolta on takataskussa taas kaksi melko kinkkistäkin haastetta.

Ensimmäinen haaste on kiukutteleva, omapäinen ja päättäväinen lapsi, joka ei halua lähteä hoidosta kotiin, vaan aloittaa huudon jo hoidossa vaatteita puettaessa. Pihalla on tietenkin 22 astetta pakkasta ja äiti hakemassa lastaan pulkalla, joten vaatetta on laitettava päälle paljon. Ja flunssan vuoksi hikoileva äiti yrittää saada lapsensa puettua nopeasti, että päästäisiin ulos jäähtymään. Mutta lapsi heittäytyy spagetiksi ja huutaa. Ei suostu auttamaan eikä yhteistyöhön. Lapsi kannetaan ulos huutavana. Hän ei suostu istua pulkassa, vaan karkaa huutaen hoitopaikan ulko-oven eteen makaamaan. Ei auta puhe, ei uhkailu, ei sylissä rauhoittuminen. Äiti kaappaa syliin ja kantaa hetken matkaa, kunnes toteaa sen olevan haasteellista: perässä pitää vetää pulkkaa, joka hakkaa kantapäille liian lyhyen narun vuoksi ja aiheuttaa lisäkiukkua, lapsi on painava yhdellä kädellä kannettaessa ja edelleen on kuuma, pakkasesta huolimatta.

Pysähdytään pitämään neuvottelutilanne: äiti haluaa tänne suuntaan, lapsi tuonne suuntaan. Mikään ei auta, kumpikaan ei muuta mieltä. Seistään paikoillaan, äiti tuskailee, mitä ihmettä tässä oikeasti voisi tehdä? Aika kuluu ja äiti bongaa pusikossa lymyilevän fasaanin, johon hän saa kiinnitettyä lapsen huomion ja saa samalla hämättyä lapsen pulkkaan. Päästään matkaan ja ainakin 200 metriä lähemmäs kotia, kunnes lapsi haluaa taas syliin ja kieltävän vastauksen saatuaan heittäytyy pulkasta pyörätielle huutamaan. Tuskastunut äiti soittaa jo isälle, jos hän vaikka olisikin tulossa aiemmin kotiin ja tulisi pelastamaan hänet haastavasta tilanteesta. Mutta apua ei ole tulossa, isä on töissä.

Lapsi pääsee taas hetkeksi aikaa syliin ja rauhoittuu hieman. Äiti päättää lisätä vauhtia kävelyyn ja ilmoittaa, että nyt lapsi istuu pulkassa kotiin asti, pääsee sitten kotona syliin. Muutama huuto pulkasta kuuluu vielä loppumatkan aikana. Kotona äiti laskee, että tuo alle kilometrin hoitomatka kesti tällä kertaa 45 minuuttia.

Toinen haaste on tuon flunssan seurauksena äidillä kova yskä ja äänen käheys. Pelkkä puhuminen tuntuu jo hengästyttävän ja äiti olisi mieluiten hiljaa. Mutta sehän ei kaksivuotiaan kanssa onnistu. Aamusta alkaa äitä-äitä-äitä huuto-kysely, johon äidin odotetaan vastaan mitä, jolloin lapsi voi kertoa oman asiansa. Ääntä pitäisi saada käytettyä myös kehotuksiin, kieltoihin ja komentoihin, joiden avulla lapsi saadaan ohjattua tekemään toivottua asiaa, eikä tämän tapauksen kanssa voi edes leikkiä hiljaa. Ja jos puhuminen on hengästyttävää, lukeminen tuntuu kurkussa ahdistavalta ja laulaminen tukehduttavalta. Ja päivän vakio-ohjelmiinhan kuuluu pitkät lukuhetket ja joululahjaksi saadun laulukirjan kanssa laulaminen. Siis äidin lukeminen ja laulaminen. Ei auta kuin raakkua ja köhiä.