Siitä yhdestä keväisestä lauantai-illan inspiraatiosta virisi
kiinnostus kokeilla kasvivärjäystä villalangoille. Kirjastosta hain kasan
aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja laitoin hakuun ison, vähintään
12-litraisen kattilan perään. Kaupasta ostin 10 kerää Novitan Florica lankaa,
joka on 100% villaa ja ajattelin sopivan värjättäväksi.
Sitten äiti löysi 16 litran alumiinikattilan, appiukon pellonreunasta
keräsin puskan sananjalkoja ja yliopiston verkkoapteekista tilasin alunaa.
Löytyipä appiukon vintiltä myös kaipaamani vyyhdityskone, joten ei muuta kuin
värjäämään.
Ohjeita sovelsin luovasti ja lopputulos ensimmäisellä värjäyserällä
sananjalkaa oli yllättävänkin positiivinen, kirkkaan virheänkeltaista.
Seuraavaksi kokeilin muutaman vuoden säilytyksellä olleita kuivattuja suppilovahveroita.
Niiden värjäysvoimaan olin vähän pettynyt, ehkäpä sienten olisi pitänyt antaa
liota pidempään kuin yön yli, jolloin tuloksena olisi voinut olla jotain muuta
kuin tämä toffeinen ruskea. Kolmanteen erään keräsin lupiininlehtiä. Niillä
sain värjättyä heleämmän vihreänkeltaista lankaa. Olin odottanut
värjäystuloksen olevan vähän tummempi vihreä.
Kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoista ja jännittävää hommaa, jota
tulen varmasti jatkamaan. Värjäävää ainetta olen käyttänyt siten, että olen
kerännyt n. 1kg kasvia/100 grammaa lankaa (kuivattuna 100g/100g). Kasvien
päälle kaadoin kuumaa vettä ja annoin hautua vähintään 12 tuntia. Lupiinien
kanssa värjätessä oli enemmän aikaa, joten kiehuttelin kasveja vedessä pari
tuntia ja annoin sitten seisoa yön yli. Pidemmällä liotuksella väreistä voisi
tulla voimakkaampia.
Pureutukseen eli värin kiinnitykseen käytin alunaa, 10% lankaan
painosta. Värjäyksen jälkeen annoin lankojen olla vedessä vielä yön yli, jonka
jälkeen huuhtelin ne ja pesin pesukoneessa villaohjelmalla, pesuaineen, tilkan
huuhteluainetta ja etikan kera. Hyvin väri tuntui pysyvän myös pesussa. Katsotaan,
mitä näistä sitten lopulta muodostuu!
Sananjalka |
Suppilovahvero |
Lupiinin lehdet |
Oooo!! Ihania! Kaikki värit! Suppilovahvero näyttää tässä mun suosikilta, siitä tulisi ihana pikkutytön neule!
VastaaPoistaMulla on mielessä yksi semmoinen huivijuttu, jota alunalkaen näistä ajattelin kokeilla tehdä. Mutta katsotaan, mitä syntyy. Tai syntyykö mitään. Lanka on aika ohutta ja hidasta neuloa, että kestääkö kärsivällisyys, vai keksinkö jonkun muun jutun, jonka saa tehdä kaksinkertaisella langalla.
Poista