Innostuksen iskiessä ei auta muu kuin toimia. Mielessä ajatus oli jo
hetken pyörinyt ja lauantainkauppareissulla tein päätöksen, että nyt on sen
aikana. Aiemmin tehdyt suunnitelmat menivät kotiin päästy tosin vähän uusiksi,
joten jouduin ottamaan avuksi projektiin miehen, jota juoksutin hommasta
toiseen. Mutta onneksi hän ei vaikuttanut mitenkään vastahakoiselta, vaan otti
tehtävät mukisematta vastaan. Kiitos!
Ensin hän sai surffata netissä ja sitten kiirehtiä kauppaan
ostoksille. Tyttökin sai luvalla katsoa Muumeja tietokoneelta niin kauan kuin
jaksoi, koska itse istuin 1½ tuntia kylppärinlattialla. Purkamassa vanhaa
villatakkia. (Juu, ihmettelen itsekin, että miksi jäin tekemään sitä hommaa
kovalle kylppärinlattialla, kun sohvalla olisi ollut paljon mukavampi istua,
mutta kun siellä hommaan ryhdyin, siellä homman hoidin.)
Kun mies tuli terässangon kanssa kaupasta kotiin, passitin hänet kerimään
purkamaani lankaa vyyhdille. 400 grammaa Nalle-langan purkamiseen ja
vyyhdittämiseen menee aikaa n. 1½ tuntia, jos hommassa on mukana 2 aikuista.
Eli purkaminen on nopeampaa kuin uuden tekeminen. Vyyhdittämisen jälkeen mies
sai lähteä ulos sytyttämään grilliä, itse jäin sisälle tekemään muita
valmisteluja.
Sitten päästiin itse hommaan eli langan värjäämiseen. Epäilykseni
siitä, miten lähes 10 litraa vettä saadaan lähes kiehuvaksi grillissä, oli
turha. Värjäysprosessi onnistui ensikertalaiseksi ja välineisiin nähden hyvin.
Lopputulos (väri) nyt ollutkaan ihan sitä, mitä olin suunnitellut, mutta se
johtui ajattelemattomuudesta värien kanssa. Vähän vähemmän punaista väriä ja
väri olisi oranssimpi, niin kuin suunnittelin. Mutta ei tämäkään ihan kauhea
ole. Ei homma toki vielä ole valmis, vielä lanka pitää keriä rullalle ja sitten
alkaa se suurin työ eli neulominen. Katsotaan, koska saan esitellä valmista…
Ja vähän tuntuu, että pieni värjäyskärpänen olisi puraissut ja tekisi
mieli kokeilla jotain toistakin värikeitosta ehkä vähän pienemmällä määrällä
kuin tämä eka kerta. Ja paremmalla sekoittimella, josta ei irtoa ihan yhtä
paljon puuta ja tuohta keitoksen sekaan.
Tästä lähdettiin liikkeelle |
Tässä lopputulos. Värjäysjälki on todellisuudessa tasaisempi kuin näissä kuvissa. |