Syyskuulumisia

Töissä on mukavaa. Päivät sujuu nopeasti ja työntekokin on ihan hauskaa. Ja ennestään tuttu työpaikka ja pääasiassa tutut naamatkin helpottivat omaa sopeutumista paljon. Työtehtävätkin ovat melko tuttuja ja ainakin vielä tuntuvat mielekkäiltä. Eli lyhyesti: tykkään olla töissä, eikä aamulla hampaatkaan ole olleet kipeänä = en ole stressannut töihin menoa!

Tytöllä aika hoidossa sujuu kohtalaisesti. Iskä saa aamulla vilkutukset, mutta ruoka, varsinkaan aamupuuro ei oikein maistu. Ulkona leikkiminen on mukavaa ja päiväunet sisällä sujuu hyvin. Itku tuleekin usein juuri ruokapöydässä. Mutta on kuulemma reipas ja nythän on vasta kaksi päivää takana, joten saakin olla vähän vaikeaa! 

Kotona on vähän rasittavaa välillä. Jos tyttö oli ennestään äitiin ripustautuva, niin nyt se on sitten suorastaan riippuvainen. Iskä ei kelpaa oikein mihinkään hommaan ja äiti ei saa tehdä juuri mitään ilman seuraneitiä ja syliin pitää päästä usein. Se oli toki odotettavissa, mutta yllättävän rankkaa itsellekin, kun olisi mukava rentoutua vähän töistä puuhastellen omia juttuja, mutta ainakaan vielä se ei ole onnistunut ennen kuin tyttö menee nukkumaan. Mutta kyllä se toivottavasti helpottuu ja tämäkin arki löytää rytminsä. Tai toivottavasti ei ainakaan pahemmaksi mene.

Reilun viikon aikana olen monesti miettinyt, miten iloinen saan olla siitä, että olen saanut ja voinut olla kotona näinkin pitkään! Viime viikolla olin myös erityisen iloinen helposta arjesta, kun Janne oli kotona ja hoiti ruoan, pyykit ja siivouksen. Siitä olisin voinut nauttia pidempäänkin. 

Pikaisten kuulumisten kuvituksena kuvia viikonlopulta, värejä syksystä. 

Muutoksia arkeen

Mies tuli eilen kotiin kaupan kautta. Vaimolle ruusu ja tytölle uusi pehmolelu. Jotain merkittävää on siis päässyt tapahtumaan!

Ensiviikosta lähtien meillä menee arki uusiksi. Nimittäin tämä äiti menee töihin! Janne jää ensiviikoksi kotiin totuttamaan tyttöä olemaan erossa äidistä ja sitten viikon päästä tyttökin menee päivähoitoon. Tänään kävimmekin jo tytön kanssa tutustumassa uuteen hoitopaikkaan, joka on yhdeksän lapsen ryhmäperhepäivähoito. Tyttöä jännitti, äitiä vähän itketti. Mutta nopeasti alkoi lelut kiinnostaa enemmän kuin sormien syöminen ja tyttö alkoi touhottaa muiden lapsien kanssa ja penkoi rohkeasti lelulaatikoita. Välillä piti kuitenkin käydä äidin sylissä ja varmistaa, että tuki ja turva on lähellä. Sovittiin, että tyttö tulee vielä seuraavalla viikolla isän kanssa tutustumaan hoitopaikkaan.

Äidin hoitopaikka on onneksi jo ennestään tuttu paikka. Opiskeluaikoina olin tuolla harjoittelussa, joten töihin meno ei jännitä ihan niin paljoa kuin täysin uuteen paikkaan meno. Työkin on vain kahden kuukauden pätkä eli juuri sopiva kevyt laskeutuminen työelämään. Ja tietenkin toivon, että jatkoakin olisi luvassa. Varsinkin kun ja jos tytöllä (ja mulla) hoidossa lähtee sujumaan hyvin!

Syksyn eka villatakki

Ratsia tytön vaatekaappiin paljasti, että villatakit ovat jääneet pieneksi. Seuraavaksi olikin vuoro tehdä ratsia lankakaappiin ja valita sopivat langat pieneen villatakkiin. Malli oli jo mielessä valmiina, perustakki kaarrokkeella, jossa on kirjoneuletta. Mitat otettiin sopivasta fleecetakista ja silmukkamäärät laskettiin Nalle-langalle sopivaksi. 

Pohjavärin lankaa kului reilut 100 grammaa, muita vain vähän. Nelosen puikoilla päästelin menemään, tällä kertaa kaikki kappaleet samalla kertaa. Etu- ja takakappaleen vaihtumiskohtaan neuloin pari silmukkaa nurjaa, vähän kuin saumaksi. Suurempi moka tuli hihojen kanssa, mitta olikin halkaisija, eikä ympärysmittaa, joten villatakissa on nyt vähän tiukemmat hihat. Ja kauluksen jouduin kutoa neljään kertaan, kun aina tuli liian ahdas. Nytkin kun takki laitettin tytölle päälle, hän vanhasta tottumuksesta ähki ja kiskoi kaulusta, mutta ei se kyllä enää ole liian tiukka. 

Toinen villatakki onkin jo puikoilla, kolmas mielessä suunnitteilla, neljäs purettuna odottamassa kerimistä ja viides odottamassa muokkausta.

Loppuun vielä kaverikuvat äidistä ja tyttäreistä. Äidin villatakki on neulottu samasta Nalle-langasta ainakin kuusi vuotta sitten.