Ulkona tapahtuu nyt vaikka mitä! Pääsiäisenä
kuului ensimmäiset peippojen liverrykset, tänä aamuna kerhoon mentäessä
lauloivat jo kuorossa. Joutsenet ovat leiriytyneet pelloille ja samoilla mailla
lentelee töyhtöhyyppiä. Iltaisin liikenteen melun keskeltä kuuluu mustarastaan
lurittelut. Vähän väliä näkee ikkunan ohi lentävän naakkoja tai variksia risuja
nokassaan, ovat rakentamassa uutta pesää.
Tiistaina bongasin ensimmäiset leskenlehdet,
tänään sinivuokkoja talon nurkalla. Tuomessa oli jo isot, pulleat silmut.
Puutarhoissa krookukset, narsissit ja tulppaanit nostelevat jo päitään.
Hiekkalaatikoilla hiekka on jo lapioitavaa,
keinut ovat palanneet puistoihin ja niiden myötä myös lapset.
Omassa päässä ei tunnu tapahtuvan mitään, ajatukset
eivät liiku, junnaavat paikoillaan, suunnitelmat ei etene tai niitä ei oikeastaan ole. Taidanpa jatkaa kuljeskelua ja ihmetellä ikkunasta luonnon tapahtumia. Osan läpi
katseltuna maailmakin näyttää jo paljon kirkkaammalta, vielä 1/3 odottaa pesua. Ja onneksi aurinko houkuttelee ihailemaan kevättä ikkunan toiselle puolellekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti