Taas edessä tuttu ongelma, vaatekaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päälle pantavaa. Kaikki tuntuu tyhmiltä ja tylsiltä, nuhjuisilta ja epäistuvilta. Jostain syystä nuo hyllyillä olevat vaatteet eivät houkuttele pukemaan päälle. Ainakaan julkisille paikoille, kotonahan on kiva istua kalsareissa, mutta niillä ei onneksi kehtaa kauppaan lähteä.
Olen kyllä yrittänyt hankkia kaappiin uutta sisältöä, kierrellyt aktiivisesti kaupoissa ja antanut itselleni luvan ostaa, jos vastaan tulee oikeasti kivoja ja sopivia vaatteita. Mutta tuntuu, ettei kaupoissakaan ole mitään kiinnostavaa. Ongelmana taitaakin olla se, että minulta on tyyli hukassa, enkä tiedä, millaisia vaatteita haluaisin käyttää.
Muutama viikko sitten lähdin toiveikkaana yksin
vaatekaupoille, tarkoituksena ostaa jotain kevyempää ja värikästä kevätvaatetta
ja ikitarve olisi myös ostaa uudet farkut. Ensimmäinen haaste äideille vaatekaupoissa
on tietenkin lastenosasto, sieltä on aina helpompi tehdä löytöjä kuin
naistenvaateosastolta. Tällä kertaa onnistuin välttää tuon houkutuksen ja
pääsin katselemaan vaatteita itselleni. Ja teinkin superlöytöjä, oikein kolmin
kappalein tarjoustuotteita. Ostin villakerraston ja villasukkahousut.
Todelliset kevätvaatteet! Farkkujen metsästys jatkuu, vinkkejä otetaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti