Työkaveri

Sain uuden työkaverin. Ensin sitä vähän vastustelin, kyllähän me tuon nykyisenkin kanssa pärjätään ihan hyvin, mutta kun ilmaiseksi sai, anoppi ei enää tätä tarvinnut, niin olisihan se ollut vähän hölmöä kieltäytyä. Vanha kun on kuitenkin jo vähän ilmoitellut vanhuudenmerkeistä ja antanut varoituksia eläkkeen tarpeesta.

Viikonloppuna se kaveri meille sitten muutti. Ja heti kun se oli asennettu paikalleen, tuntui siltä, kuin se levittäisi ympärilleen jotain hienoa ja uudistunutta fiilistä, vaikka kaikki muu asunnossa pysyikin ennallaan. Ja aina kun sen ohi kävelen, vähän kyllä hymyilyttää. Onhan se niin nätinpi kuin edeltäjänsä ja istuu paikalleenkin paremmin. 

Tänään piti sitten kokeilla, miten kaveri pärjää tosi hommissa, onko vain nätti, mutta ei mitään muuta. Mutta voi pojat, sehän teki työnsä niin hiljaa, että välillä piti käydä kurkkimassa, joko se lopetti hommansa! Työnjäljestä en vielä ensimmäisen kerran jälkeen osaa sanoa paljoa, mutta toivottavasti pesisi siinäkin edeltäjänsä. 

Eli olen kyllä hyvin tyytyväinen tähän kaveriin ja toivon meille pitkää yhteistä kaveruutta!

Äiti shoppaa

Taas edessä tuttu ongelma, vaatekaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päälle pantavaa. Kaikki tuntuu tyhmiltä ja tylsiltä, nuhjuisilta ja epäistuvilta. Jostain syystä nuo hyllyillä olevat vaatteet eivät houkuttele pukemaan päälle. Ainakaan julkisille paikoille, kotonahan on kiva istua kalsareissa, mutta niillä ei onneksi kehtaa kauppaan lähteä.

Olen kyllä yrittänyt hankkia kaappiin uutta sisältöä, kierrellyt aktiivisesti kaupoissa ja antanut itselleni luvan ostaa, jos vastaan tulee oikeasti kivoja ja sopivia vaatteita. Mutta tuntuu, ettei kaupoissakaan ole mitään kiinnostavaa. Ongelmana taitaakin olla se, että minulta on tyyli hukassa, enkä tiedä, millaisia vaatteita haluaisin käyttää.

Muutama viikko sitten lähdin toiveikkaana yksin vaatekaupoille, tarkoituksena ostaa jotain kevyempää ja värikästä kevätvaatetta ja ikitarve olisi myös ostaa uudet farkut. Ensimmäinen haaste äideille vaatekaupoissa on tietenkin lastenosasto, sieltä on aina helpompi tehdä löytöjä kuin naistenvaateosastolta. Tällä kertaa onnistuin välttää tuon houkutuksen ja pääsin katselemaan vaatteita itselleni. Ja teinkin superlöytöjä, oikein kolmin kappalein tarjoustuotteita. Ostin villakerraston ja villasukkahousut. Todelliset kevätvaatteet! Farkkujen metsästys jatkuu, vinkkejä otetaan vastaan.

Metsälehmus

Kaksi metsäinssiä metsässä.
- Mikäs tuo puu on? On jotenkin erikoisen näköinen.
- Jaa, olisko se raita. Täällä näyttää olevan raidan lehtiä sen juurella.
- Mutta ei tää kyllä näytä raidalta.
- Eikä se oo tuomi, ei haise tuomelle. Entäs lehmus?
- Lehmuksessa on punertavat silmut, tässä on kyllä ihan vihreät. Eikä näytä lehmuksen rungolta.
- Niin, kyllähän meidän pitäis osata tunnistaa puulajit talvellakin rungon ja silmujen perusteella. Tai ainakin meille on niitä opetettu. Jostain syystä muistan, että sillä tunnistuskierroksella oli vain kauheen kylmä ja mulla oli toppahousut. Sen jälkeen oli hernekeittoa ruokana. Se oli siis torstaipäivä.
- No otetaan tää oksa mukaan ja tutkitaan kotona tarkemmin. Katotaan netistä!

Kotona toinen metsäinsseistä laittoi oksan maljakkoon yhdessä lehtikuusen oksien kanssa. Ja jo muutaman päivän päästä silmut alkoivat pullistua ja viikon päästä oli selvästi nähtävissä, että kyseinen puu oli metsälehmus. 

Mitä tästä opimme? Toisinaan täytyy malttaa odottaa vähän pidempään, että asiat selviävät. Ja ratkaisuna saattaa olla sekin vaihtoehto, joka jo alkuvaiheessa hylättiin vääränä vaihtoehtona.

Tampereen seudun retkeilykohteet, osa 11

Vielä on jäljellä muutama laavu Birgitan polun varrelta, joita en tässä juttusarjassa ole esitellyt. Tämänkertainen laavu sijaitsee Lempäälässä, vain reilun kymmenen kilometrin päässä Tampereesta. 

Ammejärven laavulle pääsee samaa metsäautotietä pitkin kuin Kaitajärven laavupaikalle. Me olemme jättäneet auton Rajajärventien varteen, suunnilleen niille kohdin, josta lähtee polku metsään. Reitti on merkattu keltaisella puiden runkoihin. Matkaa tästä lähtöpisteestä laavulle on vajaa kilometri. Laavupaikalle pääsee myös toista reittiä, joka lähtee Sääksjärventien ja Kannistontien risteyksestä. Tätä kautta tultaessa laavulle on matkaa 800 metriä, kuten polun alkupäässä olevasta merkistä käy ilmi. Reitin varrella on myös opastauluja, jotka kertovat ympäröivästä luonnosta.

Laavupaikalla on hyvä varustus, kuten on kaikilla muillakin Birgitan polun laavuilla. Siellä on laavu, 2 nuotiopaikkaa, vessa, roskapönttö ja hyvät polttopuuvarastot, joissa puut pysyvät kuivina. Itse Ammejärvi on pieni, rannoista soistunut lampi, jonka rannassa ei ole varsinaista laituria, vaan pitkospuurakennelma. Järvi on myös hieman etäämmällä nuotiopaikoista, joten täällä laavulla ei voi samaan aikaan ihastella sekä vettä että tulta. 

Koska laavupaikka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä teiltä, paikka sopii hyvin lapsiperheille. Tämä tuli koettu itse henkilökohtaisesti, kun retkeilimme laavulla koko perhe ja meidän lisäksemme kauniina lauantai-iltapäivänä paikalla oli kaksi muutakin lapsiperhettä. Kaikesta myös näkee, että laavupaikka on kovassa käytössä, joten jos haluat retkikohteen, jossa saat olla rauhassa, valitse joku muu laavupaikka.

Reitit laavupaikalle ovat paikoin hyvinkin kuluneet ja maasta paljastuneet juurakot tekevät poluista hankalan kulkea, varsinkin pienimmille retkeilijöille. Myös laavupaikalla maa on kulunutta ja vaikka paikalla on roskapönttö, luonnosta näkee merkkejä siitä, mitä edelliset retkeilijät ovat paikalla syöneet. Roskia voi bongata myös reitin varrelta tai Rajajärventieltä, jonka varrella oli sohva, kaksi mikroa ja pesukone. Kukahan retkeilijä oli nekin sinne unohtanut.

Hyvää Ammejärven laavupaikassa on se, että se sijaitsee lähellä. Jos haluaa päästä nopeasti ja helposti paistamaan makkaraa, suosittelen tätä kohdetta. Ympäröivä metsä vaimentaa hieman lähellä olevan moottoritien ääniä, mutta rautatieltä kuuluu junien jyskettä. Laavupaikkaa ympäröivä metsä on iäkkäämpää kuusimetsää, joka myös estää vähän liiaksikin auringon paisteen.

Rajajärventieltä laavupaikalle tultaessa reitin varrelta voi bongata mm. näsiän, sinivuokkoja, sudenmarjan, imikän ja kallioimarteen - siis ei ehkä ihan niitä perinteisimpiä metsäkasveja, vaan vähän vaativamman ja ravinteikkaamman kasvupaikan vaativia kasveja.

Lisää retkikohdevinkkejä löydät täältä.

Sämpylät kaurapuurosta

Meillä tyttö syö puuroa aamu- ja iltapalaksi lähes aina. Taannoisen mahataudin vuoksi puuro ei oikein maistunut, joten halusin keksiä keitetylle puurolle jonkun toisen sijoituskohteen kuin bioroskis. Sämpylätaikinan olen jo aiemmin todennut hyväksi paikaksi piilottaa erilaisia ruoantähteitä, kokemusta on jo sosekeittojen käyttämisestä sämpylätaikinassa.

Tämä kyseinen ohje on aika vaivaton tehdä. Taikinan tekemiseen tai leipomiseen ei mene kauaa, ainoastaan kohottamiseen kuluu aikaa, koska taikina kohotetaan jääkaapista useita tunteja. Tämän vuoksi kaikki nesteet, joita taikinaan laitetaan, saavat olla kylmiä. Taikinaa ei tarvitse myöskään vaivata kauaa. Pääasia on, että taikina on ennemminkin hieman löysä kuin jauhoilla kyllästetty, kova möykky. Siksi jauhot kannattaa sekoittaa taikinaan vaikka parin desin osissa, jolloin näkee, miten hyvin taikina jauhoja vetää. 

Kaurapuurosämpylät

12-14 kpl

2,5 dl kaurapuuroa

3 dl vettä

1 dl maustamaton jogurttia

17 g hiivaa

1 rkl suolaa

2 dl ruisjauhoja

8-9 dl hiivaleipäjauhoja

2 rkl öljyä

1. Sekoita puuro ja vesi keskenään eli laimenna puuro vedellä. Lisää jogurtti ja sekoita.

2. Sekoita hiiva ja suola keskenään, tähän tapaan. Sekoita seos taikinaan.

3. Ala sekoittaa mukaan jauhoja, pari desiä kerrallaan. Lisää puolessa välissä öljy.

4. Taikina on sopivan paksuista, kun se ei ole enää löysää velliä, vaan "imee" kohtuullisesti siihen sekoitetut jauhot. Taikina on tasaista, irtoaa kulhosta, mutta ehkä huonosti käsistä.

5. Peitä taikinakulho kelmulla ja laita jääkaappiin. Anna kohota vähintään 8 tuntia.

6. Kohotuksen jälkeen ota taikina kulhosta ja vaivaa sitä hetken aikaa vielä jauhotetulla pöydällä. Tämän jälkeen leikkaa taikinasta haluamasi kokoisia sämpylöitä. 

7. Kohota sämpylöitä vielä 45 minuuttia pellillä, leivinliinan alla.

8. Paista uunissa, 250 asteessa 12-15 minuuttia. 

 

Olen tehnyt näitä nyt kaksi kertaa ja huomasin, että löysä taikina = paremmat sämpylät. Kummallakin kerralla sämpylöissä oli mukavan rapea kuori ja pehmeä sisusta, mutta löysemmällä taikinalla sämpylät olivat pehmeämpiä ja kohosivat kauniimmin (eli ei tuollaisiksi palloiksi, kun toisella kertaa.) Jostain syystä myös ekalla kerralla paistoväri on sämpylöissä kauniimpi. Mutta onneksi näissäkin maku ratkaisee ja se oli kohdillaan kummassakin erässä!

Toisen kerran sämpylät, vähän liikaa jauhoja.

Maistuis varmaan sullekin :)

Tavisneule 2

Reilu kuukausi sitten esittelin villapaidan, jonka tein pyynnöstä blogiini eksyneelle Minnalle. Ennen kuin olin edes saanut paitaa valmiiksi, hän varovaisesti kysyi, voisinko tehdä hänelle myös toisen samanlaisen, mutta eri värisenä. Suostuin tietenkin. Pieniä eroja tähän kakkoseen kuitenkin tehtiin, sillä siitä toivottiin vielä vähän pidempää kuin ykkösestä ja lisäksi tyköistuvampaa mallia.

Uskoisitteko, että nämä paidat on tehty täysin samalla mallilla ja silmukkamäärällä, eroa on ainoastaan tekotavassa! Ykkönen on neulottu koon 4 puikoilla ja se on tehty pyöröpuikoilla, kun kakkonen on neulottu 3½-koon puikoilla ja etu- ja takakappaleet erikseen. Näillä tekotavoilla minun käsialalla neulottuna eroa syntyy näin paljon! Olin itsekin yllättynyt, miten erilaista jälkeä saankaan aikaan ohuemmilla puikoilla. 

Ajattelin myös, että tasona neulottuna (eli oikealla oikeaa ja nurjalla nurjaa neulottuna) työ etenisi paljon hitaammin kuin pyöröpuikoilla tehtynä, jolloin saan vain päästellä menemään oikeita silmukoita. Olin väärissä. Ykkösen kanssa minulla aikaa kului 1309 minuuttia, kakkosen kanssa 1301 min! Ajanmittaus on toki välillä vain arviointia ja mukana on myös aika, joka kului saumojen ompeluihin ja purkamiseen, mutta olin kovin yllättynyt, että aikaa kului lähes yhtä paljon.

Minä äitinä

Muutamassa blogissa olinkin jo törmännyt haasteeseen, jossa äitejä kehotetaan pohtimaan omia kasvatustapojaan ja muita äitiyteen liittyviä juttuja. Nyt sain luvan pohtia niitä itsekin, sillä  Kevään valon Mette haastoi minut mukaan. Haasteen säännöt ovat seuraavat: Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia! Minkälainen äiti olet?  Semmonen perinteinen äiti, enemmänkin hoivaava ja huolehtiva kuin leikittävä. Nyt kun tyttö kasvaa ja alkaa touhuta enemmän, huomaan, että en ole välttämättä kovin innokas leikkijä-äiti, vaan mieluummin toimisin leikkien valvojana. Jaksan kyllä vaihtaa vaippaa, syöttää ja puettaa, mutta höpsöttely ja leikittäminen ovat enemmän isän hommia. Tämä taitaa olla perua ajalta, kun pikkosiskomme oli vauva (hän on minua 12 vuotta nuorempi). Hoidimme häntä isosiskoni kanssa, minä tein ruokaa ja vaihdoin vaippaa, sisko leikitti ja leikki. Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia? Olin ajatellut, että olisin kärsivällisempi ja jaksaisin paremmin lapsen kiukuttelut. Reilun vuoden aikana olen huomannut, että pinnani on aika lyhyt.   Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi? En ole ajatellutkaan asiaa, enkä taida alkaakaan miettiä asiaa enempää. Tuskin muiden mielipiteet muuttavat paljoakaan omia kasvatustapojani, ehkä lähipiirin tai neuvolantädin vinkeistä saatan miettiä suunnan vaihtoa, jos sellaiseen ilmenee tarvetta. Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin? Nyt kun tyttö alkaa olla vanhempi, pitäisi alkaa toimia kiukuttelutilanteissa järkevämmin. Komentaa selkeästi ja pysyä itse omien sanojen takana, eikä antaa liian helposti periksi. Mitä teet mielestäsi oikein? Huolehdin perusjutuista, riittävä ruoka, uni ja syli. Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin. Annan tytön aika vapaasti tutustua ympäristöön, mutta olen vieressä ja vahdin tilannetta. Ja varoittelen myös, ”nyt varovasti, on liukasta” jne ja puutun tietenkin heti tilanteeseen, jos se on selkeästi ihan mahdoton. (totean jälkeenpäin, mitä minä sanoin.) Kotona kaapeissa on kyllä lukkosysteemejä, mutta ne on lähinnä sitä varten, ettei tyttö tyhjäisi kaappien sisältöjä lattialle. Tietenkin myös veitset ja muut terävät/vaaralliset esineet on nostettu ylös tai laitettu lukkojen taakse. Mielestäni olen ihan riittävän varovainen, en hysteerinen, enkä ole kokoajan miettimässä, missä kaikissa paikoissa tyttö voisi itsensä loukata. Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?  Lapseni tuntien järkevä keskustelu ja rauhoittelu eivät tilanteessa auta, vaikka sitä tietenkin ensin yritän. Seuraavaksi otetaan käyttöön harhautus ”mennään katsomaan banaaneja” tai houkuttelu ja suostuttelu. Jos ja kun sekään ei toimi, todennäköisesti nostan lapsen kainaloon ja suoritan pakolliset ostokset ja lähden kotiin. Varmasti myös menetän itse hermoni kiukutteluun ja tokaisen jotain tyhmää. Ja nolostelen tilannetta (sekä huutavaa lasta ja omia kommentteja) ja punastelen ohikulkevien ihmisten katseista. Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)  Kun muuten syödään terveellisesti, ei herkut silloin tällöin ole pahaksi, kunhan vain omassakin ruokailussa muistaisi tuon silloin tällöin. Tyttö on tähän mennessä kyllä saanut maistaa ainakin ranskalaisia, limsaa, jäätelöä, täytekakkua, pullaa, keksejä, pizzaa… Eli siis aika paljon kaikkea, mutta vain maistanut minun annoksistani. Nyt on tilanne mielestäni hyvä, mutta kun tyttö kasvaa ja oppii itse, mikä on herkkua ja mikä perusruokaa, täytyy olla tiukempi ja rajoittaa omaakin herkuttelua. Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen. Rytmi on samanlainen joka päivä, mutta kellonajat eivät ole niin tarkkoja. Tähän kun vaikuttaa aamusta heräämisajankohta. Ruokailut hoidetaan pääsääntöisesti aina samoihin aikoihin ja illalla mennään nukkumaan samaan aikaan. Mutta päivä rytmittyy menojen ja tekemisten mukaan. Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi? Toivottavasti hän ajattelee, että on saanut rakastavan ja kannustavan kasvatuksen, jonka myötä on saanut hyvät eväät elämään. Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi? Uhkailu, lahjonta ja kiristys, ainakin vitsainä toimivat kasvatuksen peruspilareina. Ulkoiletteko päivittäin? Ei. Nyt kun on ollut kaunista ilmaa, on ulkoiltu, mutta aina ei huvita. Talvella varsinkin kävimme harvemmin ulkona. Tyttö ei pitänyt toppavaatteiden pukemisesta, joten en jaksanut alkaa taistella puettamisen kanssa. Mutta nyt pukeminen ja ulkona oleminen on helpottunut, kun hän pääsee jo itsekin kävelemään pihalla. Ja kyllähän se tuo päiviin mukavaa vaihtelua, kun lähtee ulos. Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia? Paljon meillä on televisio auki, mutta ei tyttö sitä vielä varsinaisesti katso, vaikka innokkaasti vaihtaakin kanavaa. Tietokoneelta katsotaan silloin tällöin lastenohjelmia, jos itse haluaa hetkeksi aikaa helpotusta olemiseen, mutta ei tytöllä niihinkään riitä keskittymiskyky kovin pitkäksi (max. 10min) aikaa. Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Useimmiten kyllä tulee näytettyä niitä omia negatiivisia, joista kyllä kerron, että nyt äitiä kiukuttaa/harmittaa, kun et tottele tai et syö. Mutta sitten kyllä kerron, jos tyttö on erityisen ihana ja hauska. Halataan ja pusutellaan. Enemmän täytyisi muistaa käyttää sanallista tunteiden ilmaisua, eikä omissa kiukkutilanteissa kohdella kovaäänisesti tavaroita, koska tyttö kyllä matkii tehokkaasti kaiken tällä hetkellä. En suoraan taida haastaa ketään, mutta ken tahtoo, saa ottaa haasteen vastaan. Vaikka Heidi Pii?