Tykkäisin matkailla Suomessa paljon enemmän kuin tällä hetkellä
se on mahdollista. Toissa kesänä olimme viikon kiertomatkalla Itä-Suomessa ja
pidin reissusta paljon. Uusien ja erilaisten maisemien katselu autonikkunasta
on mukavaa ja tietenkin myös maastoutuminen uusissa kaupungeissa ja
paikkakunnilla on matkailussa mukavaa. Tänä kesänä kotimaanmatkailuun ei vain
ole kovin paljoa aikaa, tämä viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu koko
kesänä, kun ei ollut mitään ennalta sovittua menemistä tai juhlaa. Ja ajatus
kotona olemisesta ei tietenkään innostanut, vaan lauantaiaamuna lähdimme
tutustumaan lähiseudun uusiin paikkakuntiin.
Suuntasimme kohti Jämsää, jossa sattui olemaan Jokikarnevaalit. Väkeä
oli siis paljon ja joenrannassa oli erilaisia kojuja ja vanhojen autojen ja
veneiden näyttelyitä. Kartasta löysimme lintutornin, jossa päätimme käydä
syömässä eväsleipämme. Tornin löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin
kartasta katsomalla näytti, mutta pääsimme kuitenkin perille ja eväät syötyä,
ennen kuin piti juosta takaisin autolle sadekuuron alta.
Ajelimme meille uusia teitä pitkin Mänttään ja sieltä Juupajoen kautta
takaisin Tampereelle. Juupajoella poikkesimme vielä Juupajoen Rotkossa, jonne
tieltä oli opasteet. Se olikin hieno luontokohde, jossa rehevässä rotkossa
virtasi kirkasvetinen joki ja olipa siinä muutama koskipaikkakin.
Retkeilyvarusteet olisivat voineet olla hieman paremmat, koska polku oli
paikoin märkä ja mutainen, mutta kyllähän nuo kengät saa puhtaaksi pesemällä.
Tai vaikka vesisateessa kävelemällä!
Kuinka paljon te matkailette Suomessa ja onko teillä antaa jotain
hyviä matkakohdevinkkejä?
Anonyymi-Elina täällä taas. Se Juupajoen rotko on hieno paikka, käytiin siellä joskus, en vaan muista koska. Mahdollisesti samalla kertaa ku Siikanevalla.
VastaaPoistaMe ollaan tänä kesänä käyty Kuopiossa. Siel kivoja oli sisävesiristeily Kallavedellä ja Puijon torni. Ja ite kaupunki on hirmusen nätti.
Tällä viikolla käytiin Loviisan edustalla sijaitsevalla Svartholman linnoitussaarella. Sinne piti mennä laivalla, johon taas piti mennä osittain nelivedolla. :)
Ja onha niitä vaikka mitä hienoja paikkoja Suomes... Hienoista paikoista puheenollen, me tullaan ehkä käymään Asuntomessuilla heinäkuun viimesellä viikolla. Voi samalla kuluttaa TKL:n matkakorttia. :)
:) Olin kyllä ihan yllättänyt siitä rotkosta, kun sinne alas päästiin. Tai en odottanut mitään erikoista, mutta se olikin hieno paikka.
VastaaPoistaToissa kesänä käytiin myös Kuopiossa, oltiin yötä Puijon tornin juurella, Puijon majassa. Oltiin niin lyhyt aika, ettei päästy risteilemään. Se olis ollut mukavaa. Ollaan kirjoiteltu semmosta listaa, mitä olis mukava tehdä tai nähdä ja siellä on yks kohta tuommoinen sisävesiristeily tai vastaava.
Tervetuloa kylään, jos teillä on enemmän aikaa Tampereen vierailulla!
Joo mä oon aina pitäny noita risteilyjä ihan mummojen touhuna, mut ne onki aika kivoja. Eikä siä juuri oo mummoja... Ja nyt ei sit puhuta Tku-Sto-Tku risteilyistä. :)
VastaaPoista