Mehun tein vanhalla ohjeella, jolla olen siis ennenkin tehnyt mehua. Se on hyvin helppo. Tähän mehuun kannattaa käyttää kaikkein punaisimpia raparperejä, joilloin mehustakin tulee kauniin punaista.
Raparperimehu
1 l raparperin paloja
½ l vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniliasokeria
n. 1 dl sitruunan mehua
1. Pilko raparperit ja laita ne veden kanssa kattilaan. Anna keittyä hiljalleen puoli tuntia.
2. Siivilöi mehu toiseen kattilaan. Kannattaa vähän painella keittyneitä raparperejä, koska mössöstä irtoo aika paljon vielä nestettä.
3. Lisää mehuun sokerit ja laita vielä hetkeksi pienelle lämmölle hellalle, jotta sokerit imeytyvät.
4. Lisää sitruunan mehu. Jäähdytä ja pullota.
Valmista mehua tulee puolisen litraa. Itse tykkään mehusta hieman laimennettuna ja jäiden kanssa.
Mehustahan jää jäljelle vielä epämääräisennäköistä raparperimössöä, jota ei kannata heittää pois. Itse tein mössöstä sileämpää sosetta sauvasekottimella ja lisäsin siihen vielä sokeria. Ajattelin käyttää tämän raparperisoseen ensi viikolla synttärikakkuun. Siitäkin huolimatta, että synttärisankari ei ollutkaan raparperin ystävä.
Tänä kesänä ei ainakaan tule lukemisesta pulaa, siitä pitää huolen työpaikka etuna saatavat Sanoma Magazinen lehdet. Kohtahan voinkin alkaa pyörittää omaa lehtikirjastoa ja lainata haluaville lukemista. Ehkä jopa lahjoittaa lehtiä eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti