Retkikohteet

perjantai 4. tammikuuta 2013

Budapest kuvina ja vähän sanoinakin

Marras-joulukuun vaihteessa kävimme lomailemassa Budapestissä, Unkarissa. Siitä asti olen yrittänyt kirjoittaa reissusta matkakertomusta tänne blogiin, mutta jostain syystä en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Päätin unohtaa kirjoittamisen ja keskittyä valokuviin ja niistä kertomiseen.

Meillä ei ollut alkuun oikein minkäänlaista käsitystä kaupungista, johon olimme lähdössä. Idea matkasta Budapestiin syntyi, kun aiemmin keväällä selasimme matkanjärjestäjien lomaoppaita ja siellä esiteltiin Budapestiä ja joulumarkkinoita.  Tarkoituksena oli siis päästä aistimaan keskieurooppalaista joulumarkkina tunnelmaa ja samalla tutustua tähän meille outoon kaupunkiin. Molemmat tavoitteet täyttyivät. 


Joulutoreja Budapestissä olikin enemmän kuin luulimme. Tuntui, että lähes jokaisella vähän isommalla torilla tai tärkeämmän nähtävyyden viereen oli pystytetty kojuja, joissa myytiin pääasiassa käsitöitä ja ruokaa. Ja hehkuviiniä, kaakaota, kuumaa omenamehua ja siideriä. Joulutorit olivat tunnelmallisia, kojujen myyntituotteet oli asteltu kauniisti ja myyjät olivat mukavia ja antoivat katsella tuotteita rauhassa, eivätkä alkaneet tyrkyttämään mitään. Tunnelma oli siis hieman erilainen kuin Tampereen joulutorilla, joka ei tämän kokemuksen jälkeen tuntunut miltään!

Matkaoppaista olimme etukäteen lukeneet Budapestin nähtävyyksistä, joista tärkeimmät olivat Parlamenttitalo, Pyhän Tapanin basiliska ja Budan puolella oleva Kalastajanlinnake ja Matiaksen kirkko. (Tiesitkö, että Budapest on aikoinaan muodostunut kahdesta kaupungista, Budasta ja Pestistä, joiden välissä virtaa Tonava?) Nämä olivat siis ne kohteet, jotka olimme päättäneet etukäteen käydä katsomassa.
 

Budapestin Parlamenttitalo on Unkarin suurin rakennus. Ehkä myös mahtavin. Talossa on 691 huonetta. Parlamenttitaloon pääsee tutustumiskierrokselle ilmaisesti EU-passilla. Jonotussysteemi tosin on erikoinen: ensin jonotetaan lipun ostoon ja sitten kierrokselle pääsyyn. Jonotus tapahtuu talon ulkopuolella. Päätimme jättää kierroksen sisätiloissa väliin ja ihmetellä taloa vain ulkoa.


Budan puolella sijaitsevat Matiaksen kirkko ja Kalastajanlinnake. Hienoja nähtävyyksiä nekin. Kalastajanlinnake on hyvä paikka kuvata Tonavan toisella puolen sijaitsevaa Parlamenttitaloa.


Pyhän Tapanin kirkko on hyvä esimerkki roomalaiskatolisen kirkon koristeellisuudesta. Kirkko on valmistunut vuonna 1905. Kirkossa riittää katseltavaa seinistä kattoon asti.


Kuten kaupunkilomilla yleensäkin, päivät kuluivat kävellessä ja kierrellessä ympäri kaupunkia ja nähtävyyksiä katsellen. Ja Budapestissähän katseltavaa riittää, on patsaita, upeita, vanhoja ja koristeellisia taloja, kukkaistutuksia ja puistoja.


Vasemmalla kuva Sankarien aukiolta, jossa on Unkarin historian merkkihenkilöiden, sankarien patsaita.
Oikealla on Vapaudenaukion muistomerkki.

Budan ja Pestin yhdistää 7 siltaa. Tässä kuvassa Vapaudensilta, jossa on koristeena unkarilaisia tarulintuja, turuleita.

Alakuvat: 
Kuninkaanlinna, jossa nykyisin on museoita.
Luolakirkon edustalla oleva patsas. En tosin enää muista, ketä patsas esittää.
Budapest on kuuluisa vanhasta kylpyläkulttuurista. Mekin kävimme yhdessä kylpylässä, Pestin puolella sijaitsevassa Szechenyin kylpylässä. Kylpylärakennuksen upea, uljas ulkokuori johti hieman harhaan - kylpylä ei sisältä ollut kovin koristeellinen, vaan toi mieleen enemmän neuvostoajan valkoisne kaakeleineen ja kummallisen suihkukoppereoineen. En suosittele kaikkein hygieniahysteerisimmille ihmisille. Ja kannattaa ottaa mukaan varvastossut. Paikan päältä saa myös vuokrattua pyyhkeitä, tosin se on aika haastavaa, koska pyyhkeet vuokrataan pukuhuoneiden puolelta, niistä myös pitää maksaa pantti, jonka saa takaisin pyyhkeet palauttessa. Ja haastavaksi tämän kaiken tietenkin tee se, ettei henkilökunta puhu englantia. Edes lipunmyynnissä.

Toinenkin kuva Budapestin kuninkaanlinnasta ja linnan edustalla olevasta ruhtinas Eugen Savoijilaisen patsaasta. 
Pyhän Tapanin kirkko.
Viimeinen kuva ylhäältä on Budapestin suuren kauppahallin torni. Suosittelen vierailua kauppahallissa, sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotain, vaikka olisi sitten vain katseltavaa ja ihmeteltävää. Jostain luin, että kyseessä olisi Euroopan suurin kauppahalli. Kolmessa kerroksessa katseltavaa ja ostettavaa.
Joukkoliikenne Budapestissä oli toimiva. Käytimme paljon ja monipuolisesti niin raitiovaunua, busseja kuin metroakin. Ja paikallista erikoisuutta, hammasratasjunaa. Ostimme 72tunnin liput joukkoliikenteeseen, joilla pääsimme kulkemaan myös lentokentälle. Tuo lippu maksoi muistaakseni 4150 HUF eli suomeksi noin 14 euroa.


Kauppahallin antimia. Katutason kerroksessa on hurjamäärä ruokaa. Harmi, ettei hotellihuoneessamme ollut mahdollista itse kokkailla. Ylimmässä kerroksessa on käsitöitä ja muuta turisteille sopivaa matkamuistotavaraa. Pohjakerroksesta löytyy kalat.



Budapestissä erilaiset joulukranssit olivat yleisiä. Joulutorilla oli kojuja, josta sai ostaa tarvikkeita kranssien tekoon. Kransseissa oli aina neljä kynttilää, joten päättelimme niiden olevan adventtikransseja. Suurin kranssi, jonka näimme oli Budapestin keskustan seurakuntakirkon (alakuvassa) läheisyydessä. Kranssin halkaisija oli varmaan 3 metriä ja korkeus korkeimmalta kohtaa yli 2 metriä. 


Yhtenä päivänä kävimme myös kaupungin ulkopuolella, Budan kukkuloilla, jonne nousimme hammasratajunalla. Matkustimme myös lastenrautatiellä, Gyermekvasutilla, joka on siis runsaan 10 kilometrin pituinen rautatie Budan kukkuloilla. Rautatieaseman ja junan töistä vastaavat lapset, tosin veturinkuljettajat ovat aikuisia, mutta lipunmyyjinä ja konduktööreinä toimivat hyvin koulussa menestyvät lapset ts. nörtit. Kokemus oli uusi, mutta sumuinen sää vähän haittasi maisemien katselua. Kukkuloilta olisi ollut varmasti hienot maisemat, mutta nyt ei kovin kauas näkynyt. Kiersimme myös pienen kävelylenkin maastossa. Vinkkejä kävelyreitteihin Budapestin luonnossa löytyi täältä.

Kokonaisuudessaan Budapest oli hieno kokemus. Pidin kaupungin historiallisesta tunnelmasta ja kauniista rakennuksista. Paikoin oli kuitenkin nähtävissä menneen neuvostoajan jäljet, kuten rapistuvat ja hylätyt talot. Parhaat ruoat söimme joulutorilla. Gulassikeittoa leipälautaselta ja paprikasta makkaraa, joka ei ollut ollenkaan tulista, vaikka siltä näyttikin. 

Voin lämpimästi suositella sekä makkaraa että käyntiä Budapestissa ja joulumarkkinoilla. Ehkä joskus täytyy itsekin mennä käymään lämpimämpänä ajankohtana.



6 kommenttia:

  1. Makee toi leipälautanen! (Okei, oli näissä kuvissa muitakin makeita juttuja.)

    Mäkin kirjoitin tänään matkailuaiheisen blogitekstin. Karkumatka-aiheisen. Mun käy ihan sääliksi itteäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen leipälautasen takia se pitikin ostaa. Itse keitto oli oikeasti vähän mauton.

      Poista
  2. Ja minäkin näyn yhdes kuvas ! Tarttis vissiin tehdä kuvat ja laittaa albumiin,vai pitäisköhän kokeilla kuvakirjaa :) kun kuitenkaa kuvia ei oo hirveesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suunnittelin kans valokuvien albuttamista, mutta totesin, ettenhän mä kattonutkaan teidän kuvia ollenkaan, jos siellä olis ollut jotain, mitä olisin halunnut.

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Me käytiin melkein kaikissa samoissa paikoissa paitsi lasten rautatiellä, kun oli niin sumuista ettei olis nähnyt mitään. Uudenvuoden ilotulitukset oli aika säälittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tulla katsomaan teidän kuvia, kunhan sieltä kotiudutte! Ja ehkä enemmän tietenkin sitten Wienistä ja Prahasta.

      Poista