Itepä opetin

Kun lapsi lähtee tutustumaan omatoimisesti ympäristöönsä, valpas vanhempi on vierellä pitämässä vahtia ja varoittelemassa vaaroista. ”Ei saa laittaa sormia pistorasiaan.” ”Ei saa tyhjätä kaappia.” ”Ei saa kiivetä sohvalle.” ”Ei saa laittaa pyyhekumia suuhun.” ”Ei saa syödä hiekkaa.”

Ja kun lapsi opettelee puhumaan, on lopputulos tämä:

- Oliko hoidossa mukavaa?

- EI!

- Nukuitko hyvin?

- EI!

- Oliko hyvää ruokaa?

- EI!

- Onko nälkä/jano/pissahätä/väsy?

- EI!

- Mennäänkö pihalle/sisälle/kauppaan/nukkumaan/hoitoon?

- EI!

- Otetaanko jäätelöä?

- Hmh.

Niin että siitä sais, itepä opetin. 

Mutta hartaasti toivon ja odotan, että myös muut sanat alkaisivat tulla yhtä selkeinä ja painokkaina ilmoille. Ymmärtäisi äiti ja isäkin paremmin tyttären toiveita.

" - Ei, sanoi Hemuli. Minä en tahdo. Olen juuri oppinut sanomaan ei. Olen eläkkeellä. Ja teen mitä haluan, enkä mitään muuta."

 

Ja loppuun kuva, mikä ei liity aiheeseen mitenkään, mutta ilman kuvaa on alaston olo ja tämä oli eka "turha kuva", joka koneelta tuli vastaan. 

Ovikranssi

Muuton jälkeen en ole löytänyt vanhaa ovikranssiamme mistään. Se saattaa kyllä olla jossain yläkaapin toppavaatelaatikossa, mutta en ole (vielä) jaksanut kaivaa niitä esiin ja tutkia asiaa. Sen kuitenkin muistan, että ovesta sen muuton yhteydessä otin pois, toisin kuin seinäkellon, joka jäi uusille asukkaille muistoksi meistä.

Mutta nyt on asia korjattu ja viikonloppuna kieputtelin koivunoksista oveen uuden kranssin. Täysin pyöreää ympyrää en osaa näistä kransseista tehdä, niin tästäkin tuli taas soikea. Mutta oikeastaan hyvä sellainen. Koristukseksi laitoin syksyisen värisiä helmiä ja muutaman puolukanvarvun antamaan lisää väriä.

Koska päivät töissä kuluvat tietokoneella naputellen ja klikkailen ja työntulos voidaan mitata vain kasvavina paperipinoina tai numerosarjoina sekä sähköpostilaatikossa olevan saapuneiden viestien vähenemisenä, oli mukavaa saada aikaan taas jotain konkreettista lopputulosta. Tehdä jotain, mistä näkee kokoajan, mitä on tulossa ja ihastella lopputulosta, että tulipa siitä hyvä ja ihanko ite tuon tein!

Voihan mustikka!

Mikään ei ärsytä mustikoissa niin paljoa kuin siniset tahrat valkoisella vaatteella! Miksi siinä aina käykin niin, että ruokalappu falskaa tai ei kelpaa juuri silloin, kun syödään mustikkaista ruokaa ja päällä on vaalea vaate! Minkään tahranpoistoaineen en ole kokenut myöskään toimivan hyvin mustikkatahroille, vaan aina jää pieni, haaleanvioletti jälki muistoksi kyseisestä ruokakerrasta.

Kerran taas googlettelin tahranpoistovinkkejä mustikalle ja törmäsin yhteen, mikä kuulosti hyvin arveluttavalta ja toimimattomalta. Mutta päätin uskaltaa kokeilla sitä, kaikesta huolimatta. Ja tämän jälkeen en ole muuta keinoa mustikkatahroille enää kokeillutkaan. 

Ja tuo tahranpoistovinkki on kiehuva vesi! Niin uskomattomalta kuin kuulostaakaan, se toimii! Eli mustikkatahrainen vaate/kohta vaatteesta upotetaan kiehuvaan veteen ja kappas, tahra katoaa silmissä! Olen tehnyt tämän tempun yleensä tuoreelle, vähän kuivahtaneelle tahralle. Toisinaan upotan veteen koko vaatteen, toisinaan osan.

Tarkkana tietenkin kannattaa olla materiaalin kanssa, puuvillaiset vaatteet voi surutta kastella kiehuvalla vedellä, mutta esimerkiksi villaisille tätä en tietenkään suosittele! 

Toimii hyvin myös muille marjatahroille, mutta esim. porkkana, tomaatti, paprika, sitrukset tai nektariinit ei tällä tavoin puhdistu, vaan ne tahrat taitavat vain palaa kankaaseen kiinni kovemmin. Olisko jollain siis vaihtarina tarjota hyviä tahranpoistovinkkejä yllämainituille ruoka-aineille?