Juhannusta paossa

Tänä juhannuksena ei tarvinnut juosta ruokakaupoissa tarjousten perässä, jakaa kokkaus- ja tiskivuoroja, hätyytellä hyttysiä tai miettiä, käydäänkö saunassa ennen syömistä tai jaksaako kukaan syödä jälkiruokaa. Tänä juhannuksena ei myöskään kuvattu juhannuksen auringonlaskukuvaa perinteisessä järvimaisemassa.

Tämän vuoden juhannus vietettiin ulkomailla, Virossa, Haapsalussa, jossa juhlistimme koko perheeni voimin isäni 60-vuotissynttäreitä. Ja vietimme siinä sivussa stressitöntä juhannusta. Reissu oli onnistunut, ainakin sankari tuntui nauttivan. Mutta olihan se välillä raskasta, mukana oli liikaa läheisiä (liian läheisiä) ihmisiä, joiden seurassa kukin vuorollaan kehtasi näyttää ne huonommatkin fiilikset nälän tai jonkin vastoinkäymisen kohdatessa. Voitte siis kuvitella, että jonkinlaista nyrinää oli meneillään jossakin majatalomme huoneessa. Mutta toisaalta pidän sitä myös hyvänä asiana, ettei perheen kesken tarvi esittää mitään muuta, vaan jos kiukuttaa, niin voi vähän kiukutella.

Oli mukavaa olla taas pitkästä aikaa lomalla ja ulkomailla! Syötiin vähän mitä sattui, milloin sattui, tytön päiväunet jäivät kahtena päivänä välistä. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi ja merivesikin kahluulämmintä. Kaupunki oli meille tuttu, vajaa 3 vuotta sittenhän me kävimme automatkalla Virossa ja majoituimme Haapsalussa samassa majatalossa kuin nytkin (ja samassa huoneessakin vielä). Jo aiemmin hyväksi havaittu kohde toimi myös lapsiperheellä. Tämän tuttuuden huomasin jälkeenpäin kotona valokuvista - eipä juuri tullut kuvailtua nähtävyyksiä kaupungilla. Toki se saattoi johtua siitäkin, että tällä kertaa lykkäsin matkarattaita, eikä kamera roikkunut kaulassa käden ulottuvilla. Tällä kertaa kuvailun painopiste oli luonnonantimissa.

 

Uhmaaja

Niinhän se menee, kun elämässä netin ulkopuolella riittää menoa ja meininkiä, täällä on hiljaisempaa. Ei meillä mitään hauskaa kesätekemistä tosin ole ollut tarjolla, vaan huomion on vienyt meidän 2,5-vuotias. Hän on ollut viimeviikkoina hyvinkin vaativa, paikoin vaikeakin asiakas, jonka kanssa äitillä ja isällä menee hermot useamman kerran päivässä.

Hän vaatii huomiota lähes koko ajan, eikä ruokapöydässäkään saa vanhemmat jutella keskellään, kun tyttö alkaa pelleillä ja karata pöydästä saadakseen osansa huomiosta.  Jos häntä pyydetään tekemään jotain, on turha odottaa asian hoituvan. Kotoa lähteminen on tällä hetkellä hidasta, koska pukeminen tai ylipäänsä lähteminen ei häntä vain huvita. Ellei tiedossa ole jokin kiva kohde – retkelle serkkujen kanssa, pyörällä jätskille tai kirjastoon. Nukkumisesta ja nukuttamisesta en viitsi edes mainita, pelkkä ajatus siitä alkaa jo kiukuttaa.

Parasta olisi, jos tyttö saisi olla koko päivän kotona yökkäreissä ja yövaipassa, istua vuoronperään äitin ja isän kainalossa ja katsoa telkkaria, tehdä välillä palapeliä ja leikkiä junaa. Päivän aikana syötäisiin jäätelöä ja ammuu-jogurttia (Paula-vanukas), juotaisiin mehua ja ehkä vähän voisi syödä sydän tai pikku-rusetti-pastaa.

Voitte siis kuvitella, että vähän tämä on aiheuttanut ylimäärästä äksyilyä ja kiukuttelua myös vanhempien keskuudessa, puolisoon aina niin hyvä ja järkevä kohdistaa oma turhautuminen. Mutta onneksi viikonlopun jälkeen pääsi taas töihin lepuuttamaan päätään. Jos juhannukseen mennessä meno vähän viilenisi.

Ja taidanpa koittaa ottaa Jannen vinkistä vaarin ja keksiä jonkun pakopaikan itselleni, jossa voin käydä kerran viikossa tuulettumassa ja olemaan poissa kotoa.

Pöytälaatikkosukkia

Toisilla on pöytälaatikoissa kirjoituksia, herkkuja, jollakin vaikka piilopullo tai mitä nyt haluaakin pitää salassa muilta. Mun pöytälaatikosta työpaikalla löytyy kutimet. Mitäs muutakaan. 

Työkseni tallennan tietoa ja se on joskus hyvin hidasta. Tai tietokone ja –järjestelmä on hidas. Joskus, kun tallennettavaa tietoa on paljoa, kone saattaa raksuttaa hyvinkin 10 minuuttia, eikä siinä voi tehdä muuta kuin odotella. Ja jos konetta käyttää samalla johonkin muuhun, on vaarana se, että ohjelma jumittuu, kaatuu. 

Eli neulominen on oikeastaan tosi järkevä luppoaikatekeminen tässä tapauksessa. Aika kivaa. Ja en mä näitä oikeastaan edes piilottele laatikossa, vaan huoneessa kävijät ovat kyllä huomanneet, miten tuon odotteluajan kulutan ja kehuneetkin tekeleitäni.