Retkikohteet

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Lauantai-illan inspiraatio



Innostuksen iskiessä ei auta muu kuin toimia. Mielessä ajatus oli jo hetken pyörinyt ja lauantainkauppareissulla tein päätöksen, että nyt on sen aikana. Aiemmin tehdyt suunnitelmat menivät kotiin päästy tosin vähän uusiksi, joten jouduin ottamaan avuksi projektiin miehen, jota juoksutin hommasta toiseen. Mutta onneksi hän ei vaikuttanut mitenkään vastahakoiselta, vaan otti tehtävät mukisematta vastaan. Kiitos!

Ensin hän sai surffata netissä ja sitten kiirehtiä kauppaan ostoksille. Tyttökin sai luvalla katsoa Muumeja tietokoneelta niin kauan kuin jaksoi, koska itse istuin 1½ tuntia kylppärinlattialla. Purkamassa vanhaa villatakkia. (Juu, ihmettelen itsekin, että miksi jäin tekemään sitä hommaa kovalle kylppärinlattialla, kun sohvalla olisi ollut paljon mukavampi istua, mutta kun siellä hommaan ryhdyin, siellä homman hoidin.)

Kun mies tuli terässangon kanssa kaupasta kotiin, passitin hänet kerimään purkamaani lankaa vyyhdille. 400 grammaa Nalle-langan purkamiseen ja vyyhdittämiseen menee aikaa n. 1½ tuntia, jos hommassa on mukana 2 aikuista. Eli purkaminen on nopeampaa kuin uuden tekeminen. Vyyhdittämisen jälkeen mies sai lähteä ulos sytyttämään grilliä, itse jäin sisälle tekemään muita valmisteluja.


Sitten päästiin itse hommaan eli langan värjäämiseen. Epäilykseni siitä, miten lähes 10 litraa vettä saadaan lähes kiehuvaksi grillissä, oli turha. Värjäysprosessi onnistui ensikertalaiseksi ja välineisiin nähden hyvin. Lopputulos (väri) nyt ollutkaan ihan sitä, mitä olin suunnitellut, mutta se johtui ajattelemattomuudesta värien kanssa. Vähän vähemmän punaista väriä ja väri olisi oranssimpi, niin kuin suunnittelin. Mutta ei tämäkään ihan kauhea ole. Ei homma toki vielä ole valmis, vielä lanka pitää keriä rullalle ja sitten alkaa se suurin työ eli neulominen. Katsotaan, koska saan esitellä valmista…

Ja vähän tuntuu, että pieni värjäyskärpänen olisi puraissut ja tekisi mieli kokeilla jotain toistakin värikeitosta ehkä vähän pienemmällä määrällä kuin tämä eka kerta. Ja paremmalla sekoittimella, josta ei irtoa ihan yhtä paljon puuta ja tuohta keitoksen sekaan.


Tästä lähdettiin liikkeelle
Tässä lopputulos. Värjäysjälki on todellisuudessa tasaisempi kuin näissä kuvissa.


1 kommentti: