Retkikohteet

maanantai 26. lokakuuta 2015

Voihan mustikka!



Mikään ei ärsytä mustikoissa niin paljoa kuin siniset tahrat valkoisella vaatteella! Miksi siinä aina käykin niin, että ruokalappu falskaa tai ei kelpaa juuri silloin, kun syödään mustikkaista ruokaa ja päällä on vaalea vaate! Minkään tahranpoistoaineen en ole kokenut myöskään toimivan hyvin mustikkatahroille, vaan aina jää pieni, haaleanvioletti jälki muistoksi kyseisestä ruokakerrasta.

Kerran taas googlettelin tahranpoistovinkkejä mustikalle ja törmäsin yhteen, mikä kuulosti hyvin arveluttavalta ja toimimattomalta. Mutta päätin uskaltaa kokeilla sitä, kaikesta huolimatta. Ja tämän jälkeen en ole muuta keinoa mustikkatahroille enää kokeillutkaan. 


Ja tuo tahranpoistovinkki on kiehuva vesi! Niin uskomattomalta kuin kuulostaakaan, se toimii! Eli mustikkatahrainen vaate/kohta vaatteesta upotetaan kiehuvaan veteen ja kappas, tahra katoaa silmissä! Olen tehnyt tämän tempun yleensä tuoreelle, vähän kuivahtaneelle tahralle. Toisinaan upotan veteen koko vaatteen, toisinaan osan.

Tarkkana tietenkin kannattaa olla materiaalin kanssa, puuvillaiset vaatteet voi surutta kastella kiehuvalla vedellä, mutta esimerkiksi villaisille tätä en tietenkään suosittele! 


Toimii hyvin myös muille marjatahroille, mutta esim. porkkana, tomaatti, paprika, sitrukset tai nektariinit ei tällä tavoin puhdistu, vaan ne tahrat taitavat vain palaa kankaaseen kiinni kovemmin. Olisko jollain siis vaihtarina tarjota hyviä tahranpoistovinkkejä yllämainituille ruoka-aineille?






2 kommenttia:

  1. Olikohan porkkana vai tomaatti, johon viikonloppuna treffatut äidit tarjosivat auringonvaloa vinkiksi. (Porkkana ehkä? En painanut mieleen, kun meillä on toistaiseksi vain maitopukluja paidoilla. Ja ketsuppia sitten toki noilla isommilla.) Fairy myös usein toimii, mutta muistelisin itsekin auringossa joidenkin ikitahrojen ihan vahingossa kadonneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla yritin kesällä vaalentaa nektariinitahroja, mutta meillä ei oo oikein sopivaa porotuspaikkaa, kun pyykkitelinekin on pääosin varjossa. Nyt taitaa enää olla turha yrittää, ei taida enää valaisuteho auringolla riittää tahranpoistoon. Mutta täytyy muistaa viedä ens kesänä vanha, tummentunut ja pizzalla tahrittu villaviltti ottamaan aurinkoa ja toivottavasti vaalentumaan!

      Poista