Retkikohteet

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Korallineule


Pari vuotta sitten tein siskolleni villatakin, jonka malliin ihastuin itsekin. Nyt satuin katselemaan oikeaan aikaan Dropsin Paris-lankoja, ne olivat heinäkuussa alennuksessa, joten Kristiinankaupungissa käynnin yhteydessä pysähdyttiin myös matkanvarrella Tapion lankakaupassa ostamassa kyseistä lankaa neuletakkia varten.  Siskon takin tein villalangasta, 7 veljeksestä, mutta nyt siis tein itselle oman ohjeen mukaisesta langasta.


Muuten tottelin ohjetta orjallisesti, mutta sekä paitaan, että hihoihin lisäsin pituutta. Ehkä vähän vähemmänkin olisi helman pituutta riittänyt, mutta muuten lopputulos on oikein hyvä! Lankaa kului hieman enemmän kuin ohjeessa sanottiin, varmaankin juuri tuon pidennyksen vuoksi, reilut 600 grammaa ja jouduinkin käydä ostamssa vielä pari kerää lisää, joista tosin toinen jäi kokonaan käyttämättä. Ohjeesta poiketen neuloin etu- ja takakappaleet myös erikseen, ennenkin olen jo sanonut, mutta tykkään, että neule istuu paremmin, kun siinä on sivusaumat.

Tekovaiheessa neuleen väri alkoi jo vähän kyllästyttää, tuo koralli/aprikoosi on erikoinen väri, että se jotenkin kummasti vetää mua aina puoleensa esim. kaupan vaaterekeissä, mutta en ole kuitenkaan täysin varma, onko se oikeasti niin nätti väri. Lankakaupassa makutuomarina oli pikkusisko, joka kyllä vakuutti, että tuo on mun väri, joten uskalsin sen sitten valita. Katsotaan, alkaako väri tökkiä myös käytössä.


Koska malli on kiva ja istuu päälle hyvin, aloin jo suunnitella itsellekin villaisemman version tekoa, kovin vakuuttunut kun en ole tämän puuvillalangan laadusta ja kestosta. Tuntuu olevan harmillisen venyvää ja jotenkin nukkaantuvaa lankaa. Toivottavasti tämä kuitenkin pysyis pitkään hyvänä.

1 kommentti:

  1. On kyllä nätti malli ja tosi hyvä väri! Suosittelen villaistakin, neutraalissa värissä se on kyllä ollut melkein jokapäiväinen vaate. (Meinasin sanoa talvivaate, mutta kyllä sitä on käytetty näissä olosuhteissa ympäri vuoden.) Pitäiskö munki tilata puuvillainen? Tai muuten vain joku uus neule? ;)

    VastaaPoista