Retkikohteet

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Yksinäisen saaren tiramisu


Muistikirjamaaliskuun puitteissa listasin jokin aika sitten mielestäni parhaat retkieväät. Lista löytyy täältä. Eilen kävimme sunnuntaihiihtelemässä Kangasalalla, Längelmävedellä ja mukana oli tietenkin eväät, tällä kertaa päiväkahvitarvikkeet.

Lauantaina olin tehnyt meille jälkiruoaksi tiramisua, koska Citymarketissa oli erikoinen tarjous, kaksi mascarponea eurolla. Ja yksittäin ostettuna mascarpone-rasia maksoi 1,99€. En siis tietenkään voinut jättää tätä tarjousta käyttämättä, joten meidän piti siis tehdä tiramisua. Ja voi, miten paljon paremmalta se maistuikaan siellä yksinäisellä saarella syötynä, kun aurinko paistoi lämpimästi, istui kuivalla rantakalliolla ja oli lähes hiljaista. Suosittelen kokeilemaan muillekin tuota tai edes jotain yllämainituista nautinnon tekijöistä.




Tiramisu on mielestäni aika yksinkertaista tehdä, eikä raaka-aineitakaan tarvita paljoa. Tässä ohje, jota minä käytin.

1½ dl vahvaa kahvia
2 tl mantelilikööriä
2 valkuaista
2 keltuaista
0,5 dl sokeria
250 g mascarponea
n. 150 g savoiardikeksejä

1. Keitä vahva kahvi ja mausta se halutessasi liköörillä tai haluamallasi alkoholilla.
2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
3. Kuumenna sokeri ja keltuaiset vesihauteessa. Voit tehdä tämän vaikka kerroskattilassa, kiehuva vesi ei saa koskea yllä olevaa kattilaa. Seosta on hyvä vatkata koko ajan voimakkaasti. Seos on valmista (eli keltuainen on kypsynyt riittävästi), kun se paksuuntuu. Jos seos pakkuuntuu ja haisee munakkaalle, muna kypsyi liikaa ja joudut tekemään toisen annoksen.
4. Sekoita sokeri-keltuaisseos mascarponeen ja nostele lopuksi valkuaisvaahto sekaan.
5. Tee kakku vuokaa, minä tein n. 1,2 litran uunivuokaan. Laita pohjalle keksejä, kostuta ne kahvilla ja laita täyte. Minä tein yhteensä 3 kerrosta. 
6. Laita jääkaappiin anna ja tekeytyä vähintään 3 tuntia, maistuu mainiolta myös seuraavana päivänä.
Tiramisu ei ehkä näytä tässä tapauksessa kovin herkulliselta, mutta se johtuu kuljetuksesta repussa.

4 kommenttia:

  1. Nolottaa, että oon täällä aina kommentoimassa, mutta jos on suulas, niin minkä sille voi! :D Mutta piti kehua, että mieletön toi kuva susta tuolla saarella! Ja samoin oisin kommentoinut hortenskaa, se toiseksi viimeinen oli mun ehdoton lempparikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, vuoroin vieraissa, paitsi sulla on enemmän muita aktiivikommentoijia kun mulla. Eli siis kaikki te jotka luette tämän, olisi mukavaa lukea muidenkin kirjoituksia :) Mutta kiitos taas. Jannelle tietenkin kuuluu kunnia saarikuvasta, mutta minä ohjeistin. Ehkä olisi pitänyt suunnitella kuvaa vielä paremmin ja ottaa sukset pois edestä.

      Poista
    2. Ei kun ne sukset on just hyvät, tuo syvyyttä ja tauon tuntua! :D

      Poista
  2. Joo niin mä aattelinkin, että ne sukset tuo tuohon kuvaan oikean tunnelman :)

    VastaaPoista