Retkikohteet

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Viikonlopun mönkiä



Mönkä 1.

Haluaisin olohuoneeseen uuden kirjahyllyn. Nykyinen on kohta 10-vuotta vanha tylsä ja ruma avohyllykkö. Eikä todellakaan mikään kaunistus olohuoneen nurkassa, pikemminkin kauhistus, kun se on ahdettu täyteen erilaisia kirjoja, kansioita ja muuta tavaraa.

Niinpä lähdimme lauantaiaamuna Ikeaa ostamaan kirjahyllyä, jota olin jo pidempään katsellut netistä. Mutta mönkään meni, kyseinen hylly oli loppunut, eikä ilmeisesti enää tulekaan myyntiin. Kakkosvaihtoehtona ollut hylly puolestaan oli niin iso, ettei paketti olisi mahtunut autoon, joten ei sitten. Jatketaan tori.fissä kyttäämistä.

Mönkä 2.

Alkuviikosta olin jo tarkkaillut sääennustuksia. Jes, sunnuntaille luvataan huippuhyvää ulkoilusäätä, aurinkoa, pakkasta, eikä tuule. Luvassa olisi siis pitkästä aikaa makkaranpaistoretki tuttuun paikkaan Kirskaannimeen.

Mutta perjantaina kun Janne ajeli töistä kotiin auto sanoi poks. No ei onneksi, ainoastaan bling, kun kojetauluun syttyi rivi merkkivaloja. Huollossa ehti vielä käydä näyttämässä autoa. Siellä sanottiin, että tuokaa maanantaiaamulla uudestaan, katotaan sitten, saadaanko korjattua.

Tuolla lauantain Ikea-reissulla ajo tuntui sen verran epämääräiseltä, että todettiin olevan parempi, ettei lähdetään metsään kokeilemaan onneamme, pysyykö auto ehjänä vai ei. Täytyi siis tyytyä vain ulkoiluun lähialueella.

Mönkä 3.

Lauantaina Janne soitteli entiselle luokkakaverillemme, joka sattui olemaan Tampereella. Sovittiin, että hän tulisi meille sunnuntaina kylään, syömään tai kahville. Sunnuntaina sitten valmistauduttiin vieraan tuloon, siivoiltiin ja päätin tehdä mokkapaloja hyväksi havaitulla reseptillä. (tuo kaksi vuotta vanha kirjoitus pitää paikkansa edelleen)

Janne kyseli vieraan tarkempaa saapumisajankohtaa, mutta hän totesikin, ettei vanha enää jaksa samalla lailla rellestää yötä myöden ja taitaa jättää kyläilyn meillä väliin. No jääpä sitten meille enemmän syötävää ja onhan se kiva, kun on moskat imuroitu pois lattialta ja ruokapöydän ympäriltä lattia on jynssätty.


No onneksi nämä eivät ole oikeasti mitään suuria mönkiä, pieniä suunnitelman muutoksia vain, mutta vähän alkoi jo naurattaa, kun kaikki suunnitelmat tuntui menevän pieleen. Onneksi kuitenkin viikonlopun ruoat olivat onnistuneita, kiitos Jannen, ja sunnuntain auringonpaistekin oli ihanaa, vaikkei siitä päässytkään luontoon nauttimaan. Ja ystävänpäiväkukat olivat kauniita, tytön mielestä myös hyviä, kun maisteli haisteltavaksi tarjottua neilikkaa.


1 kommentti: