Retkikohteet

torstai 20. marraskuuta 2014

Kinuskinen puolukkakakku





Tätä kakkua me söimme isänpäivänä.

Ohjeen olen muistaakseni ottanut talteen Kodin kuvalehdestä. Lehdessä oli kakkureseptikilpailu ja taisipa olla niin, että tämä kakku oli voittaja. Ensimmäisen kerran tein tätä kakkua, kun mun vanhemmat ja Jannen äiti tapasivat ensimmäisen kerran. Myöhemmin tätä on tarjottu myös meidän kihlajaisissa.

Monet, jotka eivät pidä puolukasta, mutta totesivat, etteivät ne maistu tässä kakussa pahoilta. Kinuski ja puolukka sopivat niin hyvin yhteen. Puolukoiden ansiosta kakku ei ole niin makea ja kinuskin vuoksi puolukat eivät tunnu liian happamilta.

Pohja
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl perunajauhoja
1 ¼ dl vehnäjauhoja
1½dl leivinjauhetta

Täyte
4 liivatelehteä
250 g (1prk) rahkaa
2 dl (1tlk) kinuskikastiketta
1 dl omenamehua
3 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
(1 rkl sokeria)

Kostutukseen omenamehua

Päällinen
2 dl puolukkahilloa
2 dl puolukoita
(Kiille: 1 dl hillosokeria, 2 dl omenamehua)

1.       Laita irtopohjavuoan (minun vuoan halkaisija 23cm) pohjalle leivinpaperi, 
voitele ja jauhota reunat.
2.       Valmista pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, siivilöi kuivat aineet ja sekoita. 
Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
3.       Seuraavaksi täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen. 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita siihen rahka ja kinuskikastike.
 Lisää vaniljasokeri ja halutessasi lisää sokeria. 
Kuumenna mehu ja sekoita liivatelehdet siihen. 
hieman jäähtyneenä täytteeseen.
4.       Kakku kootaan irtopohjavuokaan. Leikkaa pohja kahtia ja kostuta pohja
Lisää täyte ja laita kansi päälle.
5.       Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa/viileässä yön yli.
6.       Lopuksi koristelu. Levitä puolukkahillo kakun päälle, lisää puolukat 
ja tee halutessasi hillosokerista ja nesteestä kiille.

 

                                                                                                                                                        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti