Retkikohteet

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Himmailua



Siskoni kirjoitteli blogissaan aiemmin keväällä tunne lukoista. Tein myös hänen mainostamansa testin, mutta itselleni tulokset eivät olleet mitenkään yllättävät. Kyllähän minä sen tiesin jo ennestään, että olen himmailija tunteiden suhteen. Jos olen onnellinen, olen sitä vähän. Kiukkuinen olen pikkuisen ja hetken aikaa. Hauskaakin pidän maltillisesti, joskus tosin saattaa käydä vahinko ja onkin pidempään hauskaa, mutta harvoin. Ja surullinenkin olen vain kohtuullisesti. Sama ongelma tulee hyvin esille, kun teen jotain testiä tai annan palautetta. Arvosanat ovat aina vähän keskiarvon ylä- tai alapuolella. EI koskaan siellä äärilaidoissa.

Tällainen himmailu on oikeastaan aika ikävää. Elämästä tulee tasapaksua. Kateellisena katson sivusta, kun ystäväni on iloisesti rakastanut, eikä pelkää näyttää tunteitaan koko maailmalle, vaan hehkuu ja loistaa onneaan toiseen maahan asti. Toisaalta olen kateellinen ystävälle, joka uskaltaa tehdä elämää mullistavan päätöksen, vaikka se olisikin vaikeaa ja ikävää. Tai ihan vaikka ne ystäväni, jotka hehkuttavat Facebookissa ihania lapsiaan ja jakavat heidän kuviaan. He eivät pelkää tunteita, vaan uskaltavat elää niiden mukana. Vähän kuin koskenlaskussa. Toiset uskaltavat mennä tyrskyjä kohti ja toiset tulevat hiljaa jarrutellen perässä, ettei vain vene kaadu tai loiskahda vettä veneeseen.


Jokin aika sitten Facebookissa oli suosittu linkkivinkki Ateneumin nettisivuille olevaan Muumihahmo-testiin. Minäkin tein sen ja sain vastaukseksi Vilijonkan. Muumihahmon, josta juuri kukaan ei tykkää, koska hän on nipottaja, joka ei osaa pitää hauskaa, vaan vahtii lapsiaan ja pitää tiukkaa kuria ja pitää kiinni säännöistä. Näin testitulos arvioi Vilijonkkaa: "Noudatat kaikessa järjestystä ja tiukkoja periaatteita. Vastoinkäymiset saavat sinut helposti tolaltasi. Siivoat ahkerasti kotiasi, mutta olet ehkä syvällä sisimmässäsi hiukan kateellinen muiden vapaalle elämälle." Ei mitenkään ylevä testitulos!


Päätinkin, en pelkästään tuon testituloksen vuoksi, parantaa tapani ja elämään tunteella. Ihan vain senkin vuoksi, että lapsemme voi oppia nauttimaan erilaisista tunteista. Haluan, että tyttömme saa kotoa mallia näyttämään avoimesti ja rehellisesti tunteensa. Koska lopultahan nämä tällaiset vajavaisuudet ja luonnekysymykset ovat peräisin siitä, mitä lapsuudenkodissa on tehty ja millainen rooli minulla on siellä ollut. Keskimmäisenä lapsena isosiskon ja pikkuveljen taisteluita ja kiukutteluita seuranneena minä päätin olla se kiltti ja helppo lapsi, joka pyrki välttämään turhia mielenilmauksia.

Sitä en tosin ole vielä keksinyt, miten tuota tunne-elämän äärilaitoja voisin tehokkaasti treenata. Janne tietenkin toivoo, että treenaisin vain niitä positiivisia tunteita, mutta tasapuolisuuden vuoksi täytyy myös negatiivisia tunteita harjoittaa. Eikä tämä treeni toki tekisi pahaa meidän perheen toiselle keskimmäiselle lapselle, jolla on samaa vaivaa kuin itselläni.



" - Mikä minuun oikein meni? Minähän olen ollut kuin pelkkä suuri harmaa pölypallo… Entä minkä takia? Sitä Vilijonkka ei kyennyt muistamaan."
 
 Kuvituksena kukkia toukokuulta, jotka nauttivat auringosta, valosta ja lämmöstä, eivätkä himmaile näyttää kasvuiloa.



5 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Pakko kommentoida, että musta sun tunteet esim. teidän tyttöstä kohtaan on näkynyt oikeinkin selvästi. Oikeastaan jossain vaiheessa ihan havahduin siihen miten susta näkyykään se, että teidän tyttö on ihana ja rakas. Ja teidän parisuhde...turhaan kadehdit toisia. Yhtälailla mä monesti olen miettinyt, että teillä tuntuu olevan paljon yhteistä ja hienon tuntuinen parisuhde. :) Mutta, tsemppiä tunteiden näyttö -opetteluun! Ei se varmasti huonoa tee, mutta kyllä niitä tunteita susta näkyykin. :) Jos ei sanoin, niin teoin tai sitten vaikka silmistä ja olemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Ja mukava juttu, jos ulkopuoliset voi huomata, mitä mielessä liikkuu. Ehkä omat tavat osoittaa tunteita, kiintymystä ja välittämistä on vain erilaiset kuin niillä, jotka julistaa sitä ääneen ja kaikille. Minä olen vähän hillitympi ja maltillisempi.

      Poista
  2. Samoin mäkin aloitan: hyvää pohdintaa. Omat ongelmansa sitä näköjään kullakin on. Tavallaan samoja asioita mullakin, mutta vähän eri näkökulmasta. Haluatko lainaan multa sen kirjan? Mulla jäi lukeminen puolitiehen, mutta tuntuu, että sain siitä alusta tähän hetkeen sopivan määrän pohdittavaa ja moni asia pään sisällä on alkanui itekseen muuttua. :) Siinä kirjassa sanotaan jotenki niin, ettei mitään tarvi varsinaisesti ruveta muuttamaan, vaan se ymmärtäminen ja tietäminen on se tärkein muutos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, etten jaksa myöskään keskittyä kirjaan riittävästi. Ja tavallaan kun on ongelmakohdan tunnistanut ja myöntänyt niin tuntuu, että ongelma on jo lähes selvitetty, Eli ilmeisesti juurikin niin kuin kirjassa neuvottiin.

      Poista
  3. Tunnistin kyllä niin itseäni sun tekstistä! Kyllä mää välillä innostun kovastikin jostain, mutta tunteissani oon enemmän tasapaksu ja koen tavallaan huonoa omaatuntoa siitä, etten esim. "osaa hehkuttaa lastani". Välillä oon miettiny, että elämä on ehkä helpompaa tasapaksuna, mutta toisaalta välillä tuntee itsensä oudoksi tai tylsäksi. Tosin kyllä mää välillä saatan ainakin kiihtyä nollasta sataan, se ei tosin ehkä oo tavoittelemisen arvosta :) Mutta mielenkiintosta pohdintaa tosiaan ja ajatuksia herättävää!

    VastaaPoista