Jokin aika sitten näin unta, että serkkuni kysyi minulta vinkkiä
aamupalaksi ja minä kerroin harrastavani smoothieita. Unesta innostuneena
päätin esitellä teillekin aamupalasmoothiet.
Vauvan syntymän jälkeen aamut ovat hyvin vaihtelevia, toisinaan minulla
on hyvin aikaa syödä aamupalaa rauhassa keittiönpöydän ääressä. Toisinaan taas
hotkaisen aamupalan vauhdilla ja toisinaan syömme aamupalaa yhdessä.
Koska olen tottunut siihen, että aamu ei ala ilman aamupalaa, tavasta
ei voi luopua, vaikka sängyssä kiljuisi nälkäinen ja väsynyt lapsi. Hyväksi
keinoksi nopeaan, mutta hyvään ja terveelliseenkin aamupalaan suosittelen
vastaavassa tilanteessa oleville smoothieta. Se on helppo tehdä valmiiksi jääkaappiin
jo edellisenä iltana ja sen pystyy nauttimaan kätevästi, jos käytössä on vain
yksi käsi.
Ja smoothieista voi tehdä vaikka millaisia versioita. Itse yleensä
käytän aina banaania, se antaa juomalle sopivan rakenteen. Muut raaka-aineet
ovatkin vaihtelevia. Appelsiini, kiivi, omena, päärynä, mustikka, mansikka,
puolukka, vadelma, mustaherukka, karpalo, persikka, papaija. Tuoreita,
pakastettuja, säilykkeinä tai hillottuina olevia marjoja ja hedelmiä. Toisiaan
lisään mukaan jogurttia, toisinaan tilkan vettä tai puristetun appelsiinin
mehun. Sauvasekoitin surisemaan ja pirteä aamupala tai välipala on
nopeasti valmista.
Näyttääpä herkulta! Ikinä en ole tehnyt smoothieta. Ehkä huomenna.
VastaaPoistaJoko teit? Helppo aamupala ottaa vaikka mukaan junaan!
Poista