Tyttömme ristiäiset vietettiin laskiaissunnuntaina. Päivässä oli
paljon jännitettävä; mitä läheiset sanovat nimestä, jonka olemme lapselle
valinneet, miltä leipomuksemme maistuvat, riittääkö ruoka vai loppuuko joku
kesken, riittääkö aika valmisteluihin, entä loppusiivouksiin? Kokonaisuudessaan
päivä oli siis hyvin jännittävä.
Eniten jännitin yleistä järjestelyä. Vaikka olenkin aiemminkin
järjestänyt juhlia, koskaan aiemmin en ole sitä kuitenkaan tehnyt ilman äidin
avustusta, hänellä on ollut päävastuu ja minä olen ollut mukana auttamassa.
Kihlajaisiinkin valmistimme suurimmaksi osaksi itse tarjoilut, mutta äiti oli
kuitenkin suurena apuna pöydän kattamisessa ja muissa järjestelyissä. Nyt kaikki
tällaiset asiat piti hoitaa itse ja vastuu tuo aina jännitystä.
Mutta kuten yleensäkin, kaikki meni hyvin. Muistin kattaa tarjoilupöytään
kaiken tarvittavan, pöydät näyttivät kivoilta pienelläkin koristelulla,
tarjoiluista riitti kaikille halukkaille vielä jotain kotiin viemisiä, leipomuksien
makua kehuttiin ja lapsen nimikin oli kaikkien mielestä oikein sopiva, vaikka
juuri kenellekään se ei tainnutkaan olla suuri yllätys.
Nyt täytyisi vielä itsekin opetella käyttämään tuota nimeä, jonka
lapsellemme olemme valinneet.
”Näin kuuluisi olla: ensin pitää piilossa
salaisuutta, sitten äkkiä yllättää sillä toiset. Mutta jos asuu perheessä, ei
salaisuudesta eikä yllätyksestä tule mitään. Muut tietävät kaiken alusta
alkaen, eikä silloin mikään ole hauskaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti