Retkikohteet

tiistai 11. syyskuuta 2012

Herkulliset ja tomaattiset lihapullat


Jos pitäisi valita yksi ainoa lempi(koti)ruoka, mun valinta olisi lihapullat. Itse tehdyt lihapullat maistuvat aina hyvälle. Lihapullien kaveriksi sopii vaikka mikä: keitetyt perunat, perunamuusi, lohkoperunat, ranskalaiset, makaroni, spagetti, paahdetut kasvikset ja vaikka mitä muuta. Lihapulliin saa myös uuden mukavan lisän, kun ne tarjoilee esimerkiksi tsatsikin kanssa, eikä aina perinteiseen tapaan ketsupin ja sinapin kanssa.

Kokeilin tällä kertaa vähän erilaista lihapullaohjetta, kun laitoin nesteen tilalle paseerattua tomaattia. Lihapullat maistuivat hyvälle, eivätkä liian paljoa tomaattisille. Mausteeksi laitoin yrttejä, mutta jos haluaa tehdä vielä enemmän välimerellisiä, mausteeksi lihapullataikinaan voisi laittaa vaikkapa fetaa murusteltuna tai pilkottuja oliiveja.

Nämä herkkulihapullat tarjottiin uunissa paistettujen kasvisten ja tsatsikin kanssa.
Tomaattiset lihapullat

400 g jauhelihaa
2 dl paseerattua tomaattia
1 dl korppujauhoja
1 sipuli
1 muna
suolaa
mustapippuria
sokeria
(tuoretta) basilikaa
timjamia
oreganoa

1. Sekoita paseerattu tomaatti ja korppujauhot ja anna turvota hetken.
2. Pilko sipuli ja lisää se ja muna tomaatti-korppujauhoseokseen. Sekoita.
3. Lisää jauheliha ja mausteet. 
4. Sekoita massa tasaiseksi ja pyörittele haluamasi kokoisiksi pulliksi.
5. Paista uunissa, 225 asteessa 10-15 minuuttia.
Mausteiden tarkkaa määrää on vaikea sanoa, mutta Jannella on hyvä niksi tähän ongelmaan: Kypsennä pieni määrä taikinaa mikrossa (alle minuutti riittää) ja maista, onko mausteita sopivasti.

2 kommenttia:

  1. Näistä varmaan puhuit tänään? Taidanpa kokeilla jo heti tällä viikolla :)

    VastaaPoista