Retkikohteet

maanantai 7. toukokuuta 2012

Esteettistä ruokaa


Tämän kohta vuoden kestäneen blogi-kirjoittajan urani aikana olen törmännyt suureen ongelmaan, nimeltään esteettinen ruoka. Olisi mukava kirjoitella tänne blogiin enemmän ruokajuttuja, joita värittäisi hienot kuvat ruoka-annoksista, mutta se ei ole kovin helppoa. Siis hienojen ruokakuvien saaminen. Enkä tiedä, kuinka jännittävää on esitellä tavallisia arkiruokia, kuten jauhelihakeittoa, makkarakastiketta tai broileripastaa teille. Se olisi paljon jännittävämpää ja kivempaa, jos ruoat näyttäisivät kuvissa yhtä hyvältä kuin ne myös maistuvat.

Esimerkiksi viikonloppuna meillä oli välimerellistä ruokaa, pääruokana oli moussakaa ja jälkiruoaksi tiramisua. Molemmat olivat maistuivat hyvälle, jälkimmäinen seuraavana päivänä eli tänään vielä eilistä paremmallekin. Mutta näyttävätkö ne näiden kuvien perusteella herkullisilta annoksilta? No ei. Ei kannattaisi käyttää näitä kuvia annosten markkinointiin, menekki ei tulisi olemaan järin suuri! 


Jos siis haluaa valmistaa esteettisesti kaunista ruokaa, pitäisi kasvikset tarjoilla raakoina, jolloin niiden rakenne ja väri ovat hyviä. Kasvisten kaverina voisi sitten tarjota vaikka paistettua broileria tai jotain muuta kokolihaa, joka näyttää valmiina annoksena hieman kivemmalta kuin tämä mehukas moussaka :D  
Täytyy kai jatkossa vain tehdä samanlaista ruokaa kuin koulussa tehtiin, niin annoskuvatkin näyttävät kivemmilta. Tai sitten olisi pitänyt valita se Ruoka ja media -kurssi, jossa oltaisiin opiskeltu muun muassa ruoan kuvaamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti