Retkikohteet

tiistai 14. helmikuuta 2012

Fougasse eli peikonlehden muotoinen leipä


Leipää monella tapaa -kirjassa on monia herkullisen näköisiä leipiä, mutta jotenkin tätä leipää jään aina tuijottamaan pisimmäksi aikaa ja päätinkin nyt vihdoin ja viimein kokeilla sen leipomista. Leivän esittelypuhe oli myös innostava, koska siinä kerrottiin, että leipä on helppo tehdä ja lopputulos on lähes aina näyttävä. Ja kyllähän sitä vähän ihastelin itsekin lopputulosta, kun valmiit leivät uunista otin pois. Leivän maku itsessään ei ollut mitenkään erikoinen, mutta kuori oli melko rapea ja sisusta sopivan sitkeä. Eli varsin sopiva lisäksi kasvissosekeitolle!




Tällä kertaa tein kasvissosekeitonkin ihan ohjeen mukaan, enkä vain heitellyt kattilaan kasviksia, mitä kaapista löytyi. Ohjeesta innostuin siksi, että siinä keiton kanssa syötiin paahdettuja, chilillä maustettuja cashewpähkinöitä. Ne kyllä sopivatkin keiton kanssa hyvin ja maistuivat hyvin myös yksistään. Voisi siis sanoa, että varsin onnistunut ateriakokonaisuus tällä kertaa!
 Iloista ystävänpäivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti