Retkikohteet

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Vihdoinkin seinällä




Jos edellinen käsityön valmistuminen on kestänyt kauan, niin tällä on kestänyt vieläkin kauemman. Tai lähinnä viimeistely (joka on vieläkin vähän kesken) ja käyttöönotto.

Kyseessä on siis ryijy, jonka tein alkuvuodesta 2013 eli siis 4,5 vuotta sitten, hups. Ja nyt lopultakin sain tämän seinälle. Valmistuttuaan ryijy on vähän kuin unohtunut kaappiin, toki aina välillä käynyt mielessä, että täytyisi hankkia sille ripustin, että saadaan se seinälle. Mutta nyt vasta muistin ja sain aikaiseksi. Kierrätyskeskukselta löysin ihan uuden ryijyn ripustimen ja jo seuraavana päivänä ostamisesta, tämä lopultakin pääsi katselemaan elämäämme olohuoneeseen.

Ryijyn trimmaus on vielä kesken. Annoin sen homman miehelleni, hän kun on meistä tarkempi tuollaisissa tehtävissä. Ja ehkäpä vähän hitaampi. Eikun siis… Hänelle on tärkeämpää se, että lopputulos on siisti, kun taas itselleni se, että homma on tehty nopeasti :)

2 kommenttia:

  1. Ihana ryijy!
    Se on jännä kuinka johonkin työhön väsyy. Että vaikka tässäkin ryijyssä ehdotomasti suurin työ oli jo tehty, niin ripustimen asennus oli vaan ylitsepääsemätön. Into ja adrenaliini loppuu ja sitten siihen makaavaan hommaan ei saa enää millään kiinni. Jälkeenpäin miettii että miksi se nyt niin ylitsepääsemätön oli.
    Ihanaa että tämä pääsi vihdoin seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin itsekin näin pitkän tauon jälkeen, että on kyllä hieno ryijy! Vielä kun tuo kampaus tehdään loppun, niin näyttää varmasti paremmalta. Ja tosiaan, taisin tosiaankin kyllästyä tähän tekomatkan aikana, niin ripustaminen ei enää innostanut. Jossain vaiheessa annoin homman Jannen hoidettavaksi, mutta ei sekään saanut sitä tehtyä. Mutta parempi myöhään kuin ei miiloinkaan! Ja isäni totesi, että sehän on sopivasti Suomi 100 -teemainen ryijy, joten juuri sopivasti sain siis seinälle :)

      Poista