Retkikohteet

torstai 21. toukokuuta 2015

Dansukker Hyytelösokeri

Buzzadorina pääsin kokeilemaan Dansukkerin hyytelösokereita. Tavallinen hyytelösokeri on minulle jo ennestään tuttu kakkukiilteiden teosta, mutta Hyytelösokeri Multi oli uusi tuttavuus. 

Tekin varmasti tunnette jo sen tavallisen hyytelösokerin, jota käytetään erityisesti juuri kakkujen koristelussa tai erilaisten marja-/hedelmähyytelöiden teossa. Mutta tiesittekös sitä, että Hyytelösokeri Multi on vähän kuin liivate ja se on tarkoitettu käytettävän juurikin maito- tai kermapohjaisten jälkkäreiden valmistukseen, kuten moussen, vanukkaiden tai kakkutäytteiden valmistukseen. Itse tein sillä onnistuneesti pannacottaa ja hyydykekakkua, vaikka vähän kyllä jännitti ja netissä sanottiin, ettei Hyytelösokeri Multi sovellu leikattavien hyytelökakkujen valmistukseen.

Molemmat onnistuivat kuitenkin hyvin ja helposti. Tai noh, ehkä jatkossa teen hyydykekakut kuitenkin liivatteella, mutta kakusta sai kuitenkin leikattua paloja ja se pysyi kasassa toivotulla tavalla. Erona perinteisesti liivatteella tehtyyn hyydykekakkuun oli Hyytelösokeri Multilla tehdyn kakun tiiviimpi rakenne, joka johtuu siitä, että Hyytelösokeri Multia käytettäessä kermaa ei lainkaan vaahdeteta, koska hyytelösokeri lisätään kiehuvaan kermaan ja annetaan keittyä puoli minuuttia. Ja samasta syystä se oli myös matalampi, koska kerma ei ollut ilmavaa vaahtoa. Kiilteen kakkuun tein paseeratuista vadelmista hyytelösokerin avulla.


Myös makuraatiin osallistuneet olivat tyytyväisiä pannacotan makuun. Se oli pehmeää ja täyteläistä, mitäpä muutakaan voisi sanoa sokerin ja kerman yhdistelmästä? Miinuspuolena sanoisin sen, että sokerin määrää on hankala vähentää, koska silloin samalla vähenee myös hyydyttävän aineen määrä vähenee, eikä tuotteen rakenne ole oikeanlainen. 

Kasassa pysyi ja pystyi leikata!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti