Retkikohteet

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Täytetty porsaan sisäfilee

Siskon pyynnöstä julkaisen pääsiäisenä syödyn, herkullisen persiljapestolla täytetyn possurullan ohjeen.




n. 500 g porsaan sisäfileetä (myös ulkofilee sopii)
1 ruukku persiljaa
2 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 kpl valkosipulinkynttä
n. 30 g parmesanjuustoa (tai muuta kovaa juustoa)
suolaa
mustapippuria

1. Valmista täyte, poista persiljasta varret, kuori valkosipuli ja raasta juusto.
Täyte on helpointa tehdä sauvasekoittimen silppurilla, sinne laitetaan kaikki täyteaineet sekaisin ja surautetaan sileäksi. 
 Jotta täyte on helpompi levittää lihan päälle, sen ei tarvitse olla ihan tönkköä. 
Öljyä voi siis lisätä enemmänkin.
2. Poista possusta mahdolliset kalvot. 
Leikkaa filee pitkittäin keskeltä halki ja taita liha auki kuin kirja. 
Nuiji lihaa ohuemmaksi.
3. Mausta lihaa suolalla ja pippurilla ja levitä sen jälkeen täyte.
4. Kääri liha rullalle ja sido se kiinni, voit myös käyttää hammastikkuja.
5. Ruskista kuumalla paistinpannulla rasvassa lihan pinta kauniiksi.
6. Rulla uunivuokaan ja laita uuniin, 150 asteeseen. 
Jos omistat paistomittarin, käytä sitä. 
Sisäfileelle sopiva sisälämpötila on n. +75 astetta. 
Jos paistomittaria ei ole, sopiva paistoaika on 15-20 minuuttia. 
Tämän jälkeen rulla saa vielä vetäytyä hetken foliolla peitettynä. 
Sitten poistetaan naru ja viipaloidaan syötäväksi.  


5 kommenttia:

  1. Mä oonkin odotellut tätä! :) Nam!

    VastaaPoista
  2. Uskailtaiskohan ittekki kokeilla,vai meneekö maku ja tunnelma. pakkaases olis se yksi odottamas.

    VastaaPoista
  3. Tehty! :) Bataattiperunamuusin kanssa. Hyvää oli tälläkin kertaa. :)

    VastaaPoista