Pienenä olin kova ikävöimään, varsinkin etukäteen ikävöiminen oli
minun juttuni ja on vieläkin. Muistan, kuinka monesti pakkasin laukkuani, olin
lähdössä leirille tai yökylään, ja itkin jo valmiiksi ikävääni tai pelkoa siitä,
että tulee ikävä. Ja miten monesti sitten päätinkin tuon etukäteisikävän vuoksi
olla lähtemättä, vaikka laukku olikin pakattu. En vain päässyt yli ikävästä.
Tällä hetkellä ikävöin kesän loppumista. Syksy on jo näkyvissä,
ilmassa tuoksuu syksy, puimurit valtaavat viljapellot, pihlajanmarjat
punertavat ja linnut muuttavat etelään ja pääskyset hiljenevät. Ehkä syksy on vähän jo mielessäkin,
vaikka haluaisin kesän vielä jatkuvan. Miksi aina kesän päättymistä ikävöidään,
miksei minkään muun vuodenajan? Syksyhän on kaunista aikaa, ainakin alkusyksy.
Ilma on raikasta, luonto vaihtaa väriä ja punertuu kauniisti. Ja eilen
tunnistin halun lähteä metsään retkelle, sitä ei ole ollut koko kesänä. Nyt
metsä näytti niin houkuttelevalta, kun autolla huristelimme maanteitä pitkin.
Asennekysymyshän tämäkin vuodenajan vaihtuminen on. Eikä se kesä vielä
ole ohi, helteet vain. Jannehan on lomalla vielä puolitoista viikkoa, ties
vaikka lähtisimme jonnekin reissuun vielä!
"Lahjakkaat
muumipeikot ovat usein rauhattomia. Siksi minäkin ikävöin yhä uusia paikkoja ja
uusia tuttavuuksia." – Muumipappa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti