Retkikohteet

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kaapin pohjalta

Muutama viikko sitten kävin kotonani eli siis vanhempieni kotona. Kaivelin vanhan vaatekaappini sisältöä. Kaapista löysin neuletakin, jonka tein muutama vuosi sitten. Takin kanssa kävi vanhanaikaisesti: Työ eteni hitaasti ja kun takki lopulta oli valmis, olin kyllästynyt sekä kuvioon että takin väriin, eikä se oikein tuntunut istuvan päällekään. Langat olivat päättelemättä ja napit puuttuivat. Nyt parin vuoden tauon jälkeen takki näyttikin taas kivalta ja toin sen mukanani Tampereelle.

 

Takkiin löytyi sopivat napit, päättelin langat ja tsadam, niin oli valmiina kiva kesäinen neuletakki. Lanka on Novitan Tennesee ja malli Garnstudion sivuilta. Edelleen tuo ohjeen oranssi neuletakki on kuitenkin hienompi. Laitetaanpa ostoslistalle mieleen oranssia puuvillalankaa tai valmis oranssi neule. 

 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti