Retkikohteet

lauantai 16. marraskuuta 2013

Valokranssit

Edellisvuotiset valokranssit saivat purkutuomion viime joulun jälkeen. Kranssit olivat kovin epämuodostuneita oksien kuivumisen vuoksi ja olivat muutenkin huonossa kunnossa. Oli siis aika askarrella uudet jouluvalot keittiö-olohuoneen ikkunaan.

Kranssien pohjana käytin taas kaverilta lainattuun tapaan pyykinkuivaustelineestä irronneita rautalankoja. Tai ei ne nyt ihan lankoja ole, sen verran vahvaa materiaalia on, mutta en keksinyt parempaakaan nimeä, tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Semmoinen on helppo kiepsauttaa ympyräksi (varsin helppoa, kun antaa tehtävän miehen hoidettavaksi) ja teippaa kiinni, niin syntyy hyvä pohja kranssille.

Kranssin tein rennoista koivunoksista. Eli pitkistä, hennoista, mutta joustavista oksista, joita oli helppo sitoa rautalangan ympärille rautalangalla sopiva määrä. Ja koska päätarkoituksena kranssissa ei ole kranssi, vaan ne valot, olin vähän laiska ja paikoitellen pohjakin jäi näkyviin. Mutta ei se haittaa, ainakaan tällä hetkellä.

Ja kaiken komeuden kruunuksi kieputetaan kranssin ympärille riittävän paljon valoja. Näissä kransseissa on 40 lamppua molemmissa ja se on ihan riittävä määrä. Valoja täytyy varmaan vielä vähän kohennella, kunhan kranssit pääsevät lopulliseen sijoituspaikkaansa ikkunaan ja niitä katselee ulkoa, mutta ainakin näin pikaisen asettelun jälkeen tulos näyttää ihan siedettävältä. Ja näin taas saatiin pariksi vuodeksi eteenpäin hienot jouluvalot ikkunaan!


ps. siellä ne kranssit nyt sittenkin roikkuu ikkunassa. Päivän ne jaksoi hengailla keittiönlattialla ja sitten siirsin ne ikkunaan. Ah, mikä ihana valo!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän lisä koristelin niitä http://elamanihelina.blogspot.fi/2013/12/odottavan-aika-on-pitka.html

      Poista