Retkikohteet

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Helppo ja mehevä mustikkapiirakka

Sunnuntaina halusin leipoa jotain hyvää päiväkahville ja se tietenkin tarkoitti sitä, että taas pitää etsiä joku uusi resepti, koska vanhoja ja hyväksi havaittuja ohjeita ei tietenkään voi käyttää. Se on tylsää ja liian helppoa. Löysin omista reseptikokoelmistani hyvältä kuulostavan mustikkapiirakanohjeen ja päätin mukailla tuota ohjetta ja tehdä siis mustikkapiirakkaa.

Mustikkapiirakka, (pyörä piirakkavuoka, esim. irtopohjavuoka)

Pohja:
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl voisulaa
1 dl maustamatonta jogurttia

Täyte:
4 dl mustikoita ( + 2rkl perunajauhoja)
75 g valkosuklaata
1 muna
2 dl maustamatonta jogurttia
0,75  dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

1. Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään. Ei tarvitse vatkata tai vaahdottaa, riittää, että ainekset menevät sekaisin. Kaada pohja voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan tasaisesti.
2. Kaada päälle mustikat, joihin on sekoitettu perunajauhot.
3. Raasta päälle valkosuklaata.
4. Sekoita muna, jogurtti ja sokerit ja kaada päällimmäiseksi.
5. Paista uunissa, 175 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ja herkuttele.

Kuten huomaatte, hyvin helposti ja nopeasti valmistettava piirakka syntyy tästä. Ja makukin on kohdillaan! (kuvat tosin eivät ole kohdillaan, eivätkä hyviä.)

Tässä on linkki toiseen mehevään marjapiirakkaan, johon laitoin mustaherukoita ja vadelmia. Tämän kanssa sopii hyvin vaniljajäätelö tai vaniljakastike. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti