Retkikohteet

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Pyykkietikka




Pyykkietikkaan tutustuin jo pari vuotta sitten erään kirjan inspiroimana. Kirjan nimeä en enää muista, mutta siinä kerrottiin vanhoista nikseistä ja tavoista kodinhoidossa, myös väkiviinaetikan käytöstä huuhteluaineena. Kirjan lukemisen jälkeen aloin käyttää etikkaa huuhteluaineena silloin tällöin, samoin kuin ruokasoodaa tehostamaan valkopyykinpesua. Mutta viime syksystä asti olen käyttänyt etikkaa lähes joka pesukerralla.

Miksi sitten olen innostunut ja mitä hyötyä siitä on? Sanotaan, että se huuhtelee pesuaineen paremmin vaatteista ja koneista, kirkastaa värit ja raikastaa pyykin ja samalla myös pyykkikoneen. Samalla tavoin kuin huuhteluaine, se silottaa rypyt ja poistaa sähköisyyttä. Pyykkietikka poistaa hajuja sekä pyykistä, että pyykkikoneesta. Ainakin tällaisia vaikutuksia pyykkietikalla luvataan olevan.

Itsellä pääsyy pyykkietikan käyttöön on se, että pyykkikone pysyy tuoksuttomana. Meillä oli ongelma, että pyykkikone alkoi herkästi haisemaan epämääräisen pahalle. Vaikka luukun jätti pesujen jälkeen auki ja irrotti pesuainelokeron, vaihtelin käytettäviä pesuaineita ja pesin korkeissa lämpötiloissa, hajuja muodostui. Samoin lattiakaivosta tuli aika ajoin kissanpissan hajua. Muutaman kuukauden pyykkietikan käytön jälkeen huomasin, että näitä hajuja ei enää ollut. Ja oletan tämän olevan pyykkietikan ansiota.  

Pyykit ovat olleet pesun jälkeen raikkaita ja ainakin heti koneesta otettuina, tuntuu, että värit ovat kirkkaita. Kaikkia pinttyneitä (esim. kirpparin) hajuja pyykkietikka ei ole poistanut. Samoin kuin sähköisyyttä vaatteista etikkahuuhtelu ei ole poistanut.

Kaupoissa myytäviin valmiisiin pyykkietikkoihin en ole tutustunut pulloa enempää. Hinta tuntuu kovin korkealta, kun 1,5 litran etikkapullo maksaa alle 2 euroa. Olen tehnyt sekoituksen, jossa etikkaa on 4 desiä ja vetttä 1 desi. Lisäksi olen laittanut mukaan eteeristä öljyä, sitruunaa, limeä, appelsiinia tai mäntyä. Mutta tällä lisätuoksulla ei ole merkitystä oikeastaan kuin pyykinpesuvaiheessa, etikan tai eteerisen öljyn tuoksu ei jää vaatteisiin, vaan tuo lisätty tuoksu leijailee kylppärissä pesun aikana. Pyykkietikkaa laitan huuhteluainelokeroon 2-3 ruokalusikallista eli n. 30-45 millilitraa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on pesuhuoneessa tuo kissan pissan haju, mutta ei pesukonetta (eikä kissaa) mahtaiskohan auttaa jos laittaisin etikkaa viemäriin. Pesuhuoneen koitin jo pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä varmasti haittaakaan ole! Luultavasti oot tehnyt samat googlaukset aiheesta ja vastauksena saanut pese hajulukot ja lattiakaivot, vaihda tiivisteet. Jos oikein muistan hakutulokset... Lattiakaivoa oon pessyt aiemmin ja usein kloriitilla, yleispesuaineella ja astianpesuaineella ilman toivottua hajun poistoa. Mutta pidän peukkua etikkapesulle! 👍🏻 Ainakin itse oon ajatellut sen olleen ratkaisu hajuun.

      Poista